GATS-sopimuksen kotimaisia sääntelytoimenpiteitä käsittelevä artikla VI.4 on ehkä käynnissä olevien GATS-neuvottelujen kaikkein kiistanalaisin yksittäinen kohta. Se on samalla myös demokratian kannalta yksi vakavimmista GATS:iin sisältyvistä uhkatekijöistä. Uhka on sitäkin suurempi, koska tällä hetkellä ei ole varmaa tietoa siitä, tulevatko parhaillaan neuvoteltavat artikla VI.4:n säännöt koskemaan kaikkia palvelusektoreja vaiko vain erikseen sovittuja palvelujen joukkoa (nk. erityissitoumukset).

Palvelualoja koskevat säädökset ovat monimutkaisia ja saattavat liittyä valtiovallan kokonaispoliittisiin tavoitteisiin. Monesti säädösten tehtävänä on varmistaa, että politiikassa huomioidaan sellaiset näkökulmat, jotka eivät suoraan liity talouteen, kuten ympäristö ja sosiaaliset kysymykset. Tällainen sääntely vaihtelee suuresti maittain ja myös valtioiden sisällä, riippuen esimerkiksi siitä miten kunnat toteuttavat sääntelyä.

Monet näistä sääntelytoimenpiteistä jäävät erityissitoumusten sisältöä tarkemmin määrittelevien GATS:in artiklojen XVI (markkinoillepääsy) ja XVII (kansallinen kohtelu) toimivallan ulkopuolelle. Niihin ei sovelleta GATS:in sääntöjä, sillä ne eivät suoraan suosi kansallisia palvelujen tuottajia eivätkä myöskään aseta sektorikohtaisia rajoituksia palvelun tuottajien määrälle. Kyseisiin säätelytoimenpiteisiin kuuluvat myös Artikla VI.4:ssa luetellut pätevyysvaatimukset ja -menettelyt, tekniset standardit ja lisensointia koskevat säädökset.

GATS:in pykälissä ei täsmällisesti määritellä yhtäkään yllämainituista termeistä. WTO:n sihteeristön raporteista voidaan kuitenkin saada käsitys siitä, millä tavoin niiden voitaisiin väittää olevan "kauppaa vääristäviä." Esimerkiksi pätevyysvaatimukset viittaavat tietyn ammatin harjoittajalta edellytettävää koulutuksen tuomaa pätevyyttä. Lisensointisäädökset voivat koskea vaikkapa vähittäismyymälöiden perustamisen yhteydessä tarvittavien lupien hakemista (joiden rajoituksina ovat usein kaavoituskysymykset). Tekniset standardit ovat laaja joukko säädöksiä, jotka WTO:n sihteeristön mukaan sisältävät myös määräyksiä siitä, millä tavoin jokin palvelu tulee tuottaa. Tällaisia määräyksiä ovat esimerkiksi veden laadun minimivaatimukset.

Tämänkaltaisten säädösten takia on Artikla VI.4:ä koskevissa neuvotteluissa keskusteltu "tarpeellisuustestin" käyttöönotosta. Jos se hyväksytään, WTO:n jäsenvaltioiden olisi ensin todistettava, että niiden lainsäädäntö on tarpeellista jonkin WTO:n hyväksymän tavoitteen saavuttamiseksi. Toiseksi jäsenvaltioiden olisi myös pystyttävä todistamaan, ettei ole olemassa toisenlaista, kauppaa vähemmän rajoittavaa toimenpidettä saman tavoitteen saavuttamiseksi. Joten jos esimerkiksi ympäristönsuojelua pidettäisiinkin "hyväksyttynä tavoitteena", voitaisiin alaa koskevien teknisten standardien katsoa olevan enemmän "kauppaa vääristäviä" kuin päämäärän saavuttamiseksi on tarpeen.

Joissakin maissa esimerkiksi säädellään yritysten mahdollisuutta käyttää tuotannossaan otsonikerrosta tuhoavia kemikaaleja. Yrityksille kyseessä on tekninen standardi, joka sääntelee niiden tapaa tuottaa palveluja. Teollisuus voisi kuitenkin väittää, että paremmat taloudelliset kannustimet olisivat vähemmän kauppa rajoittava tapa saavuttaa sama ympäristöllinen päämäärä - suhteessa päästövero suhteessa aiheutettuun tuhoon (tässä tapauksessa otsonikadon kiihtyminen).

Tarpeellisuustesti on erittäin ongelmallinen, sillä olemassa olevien säädösten oikeutuksen voisi melkein aina kyseenalaistaa väittämällä, että kauppaa vähemmän rajoittavia vaihtoehtoja on olemassa. Sitä paitsi, jos näitä kauppaa vähemmän rajoittavia toimenpiteitä toteutettaisiin, se ei tarkoittaisi niiden olevan alkuperäisiä säädöksiä tehokkaampia ympäristönsuojelullisten ja sosiaalisten päämäärien saavuttamisessa. Esimerkiksi päästövero otsonikerrosta tuhoavien kemikaalien käytölle ei lopettaisi niiden käyttöä, mikäli yritykset kokevat veron maksamisen olevan edullisempaa kuin uusien menetelmien käyttöönottamisen.

Monet GATS:in Artikla VI.4:n uhkaamat kansalliset säädökset ovat välineitä joiden avulla kansalaiset ja paikallisyhteisöt ovat voineet vaikuttaa asuinalueillaan toimivien yritysten toimintatapoihin. Palvelusektorin kotimainen sääntely määrittyy monimutkaiset säädösten kautta, joiden tarkoitus on varmistaa tasapaino julkisen/yleisten ja kaupallisten etujen. Oikeutta päättää näistä asioista itsenäisesti, kansallisista lähtökohdista käsin ei tule luovuttaa vaaleilla valituilta hallituksilta WTO:n riitojenratkaisupaneelille.

Jo nyt voimassa olevan GATS-järjestelmän markkinoillepääsyä ja kansallista kohtelua koskevat artiklat mahdollistavat sen, että kansallisia säädöksiä voidaan haastaa kaupan rajoittamisesta WTO:n riitojenratkaisupaneeliin. Käynnissä olevat neuvottelut uhkaavat entisestään laajentaa kauppalakien toimivaltaa koskemaan yhä suurempaa joukkoa palvelujen tuottamista koskevia kansallisia lakeja. Tätä kautta kyseenalaistetaan yhä vahvemmin kansallisten- ja paikallishallitusten oikeus ja velvollisuus säädellä palvelujen tuotantoa.

Clare Joy, World Development Movement

Suomentanut Johan Ehrsted