|
qatar
KOHTI
DOHAA: |
Maailman
kauppajärjestön
WTO:n
neljäs
ministerikokous
Dohassa,
Qatarissa
9.-13.11.
2001
WTO:n
sihteeristö
ja
EU
ajavat
edelleen
voimakkaasti
uuden,
laajan
kauppaneuvottelukierroksen
aloittamista
WTO:n
neljännessä
ministerikokouksessa
Qatarissa,
Dohassa
marraskuussa
9.-13.11.
WTO:n
pääjohtaja
Mike
Moore
on
myös
lounastapaamisellaan
EU:n
suurlähettiläiden
kanssa
heinäkuussa
ilmaissut
tyytymättömyytensä
siitä,
kuinka
avoimuuteen
tähtäävät
neuvottelut
eivät
tuota
vaivan
arvoisia
tuloksia.
Moore
oli
närkästynyt
myös
siitä,
että
WTO-suurlähettiläät
Genevessä
puhuvat
hänen
mielestään
toista
kuin
ministerit.
Moore
aikoo
Dohan
kokouksen
jälkeen
kehittää
WTO:lle
"tehokkaampia
toimintatapoja",
mutta
asiaa
ei
voi
tässä
vaiheessa
ottaa
esiin,
koska
se
voisi
"vaikeuttaa
neuvotteluja
entisestään."
Mike
Moore
on
myös
osallistunut
G8-maiden
loppulausuman
WTO-osuuden
kirjoittamiseen.
WTO:n
yleisneuvoston
puheenjohtaja
Stuart
Harbinson
laatii
itse
Dohan
kokouksen
loppulausumaluonnoksen,
koska
jäsenmaat
eivät
ole
päässeet
tähän
mennessä
yhteisymmärrykseen
sen
sisällöstä.
Harbinson
aikoo
julkistaa
luonnoksensa
jäsenmaiden
hallituksille
syyskuun
lopussa.
Ennen
Dohan
ministerikokousta
järjestetään
todennäköisesti
vielä
epävirallinen
ministeritapaaminen
(mahdollisesti
Singaporessa,
mahdollisesti
lokakuun
puolivälissä),
jossa
keskustellaan
Harbinsonin
paperista.
Afrikan
maat,
vähiten
kehittyneet
maat,
seitsemän
Etelä-Aasian
maata
sekä
kuusi
Etelä-Amerikan
maata
ovat
ilmoittaneet
vastustavansa
uuden,
laajan
neuvottelukierroksen
aloittamista.
Jopa
eurooppalaiset
yritysjohtajat
ovat
varoittaneet,
että
kilpailun
ja
julkisten
hankintojen
ottaminen
asialistalle
näin
lyhyellä
valmisteluaikataululla
voi
aiheuttaa
vaikeuksia.
Järjestötapaaminen
Genevessä
International
Centre
for
Trade
and
Sustainable
Development
järjesti
avoimen
keskustelutilaisuuden
Mooren
kanssa
11.9.
2001.
Mike
Moore
uskoo
vakaasti,
että
uusi
kierros
on
ainoa
keino
ratkaista
maailmankaupan
ongelmat.
Sen
epäonnistuminen
johtaisi
"viidakon
lakiin"
ja
on
verrattavissa
siihen,
että
"nousisi
yksinään
kehään
Mike
Tysonia
vastaan."
Kuva:
WTO
pääjohtaja
Mike
Moore |
Moore
vakuuttaa
"massiivisten
kauppaneuvottelujen"
alkavan
ensi
vuonna,
kysymys
on
vain
siitä,
käydäänkö
niitä
WTO:ssa
vai
alueellisissa
ryhmissä.
Harbinsonin
mukaan
jälkimmäinen
olisi
katastrofaalista
pienten
talouksien
kannalta.
"Kaupankäynnin
säännöt
ovat
huonot/heikot,
mutta
meillä
ei
ole
muutakaan."
Kun
Moorelta
kysyttiin,
miksi
Thaimaan
pitäisi
ryhtyä
viemään
riisiä
teollisuusmaihin,
kun
20%
maan
väestöstä
kärsii
vajaa-
tai
aliravitsemuksesta,
Moore
vastasi:
"Samasta
syystä,
kun
Saksa
vie
autoja,
joita
20
prosentilla
sen
väestöstä
ei
ole
varaa
ostaa."
Meksikon
"mini-WTO-kokous"
Meksikon
"mini-WTO-kokoukseen"
31.8.
2001
osallistui
kauppaedustajia
noin
18
maasta,
kuten
Australiasta,
Brasiliasta,
Kanasta,
EU:sta,
USA:sta,
Hong
Kongista,
Japanista,
Qatarista,
Sveitsistä
ja
Uruguaysta.
Kaikkia
jäsenmaita
ei
oltu
kutsuttu
tapaamiseen,
eivätkä
kaikki
tienneet
edes
kokouksen
järjestämisestä.
WTO:ssa
on
142
jäsenvaltiota.
Meksikon
kokouksen
tavoitteena
oli
saavuttaa
yhteisymmärrys
uuden
neuvottelukierroksen
aloittamisesta
Dohan
ministerikokouksessa
-
siksi
kutsutut
maat
varmaankin
olivat
pääosin
sellaisia,
jotka
kannattavat
uutta
kierrosta.
Mukana
olivat
kuitenkin
muun
muassa
Intia,
joka
vastustaa
kierrosta
voimakkaasti.
Mike
Mooren
mukaan
epäonnistuminen
yhteisymmärryksen
saavuttamisessa
heikentäisi
järjestön
uskottavuutta.
Kokousjärjestelyt
olivat
muiltakin
osin
salaisia.
Ulkomaiset
toimittajat
saivat
sähköpostitse
tiedon
kokouksesta
23.8.,
mutta
sama
viesti
välitettiin
meksikolaisille
toimittajille
vasta
27.8.
Lisäksi
Meksikon
valtiovarainministeriö
ilmoitti
28.8.
ettei
kokouspaikkaa
voida
julkistaa
ennen
kuin
edellisenä
päivänä.
"Kansalaisyhteiskunnan"
osallistuminen
Dohan
ministerikokoukseen
on
akkreditoitu
noin
650
"kansalaisyhteiskunnan"
edustajaa.
Tämä
tarkoittaa
mm.
ympäristö-
ja
kehitysjärjestöjä,
mutta
myös
elinkeinoelämän
lobbausjärjestöjä.
Suuri
osa
"non-governmental
organization"
-nimikkeellä
rekisteröityneistä
osallistujista
on
Yhdysvaltain
hallituksen
kauppakomiteoiden
virkailijoita,
mutta
kansalaisjärjestöjen
osallistumismahdollisuuksia
rajoitettiin.
USA:n
elinkeinoelämän
edustajia
on
rekisteröity
kokoukseen
enemmän
kuin
kehitysmaiden
kansalaisjärjestöjen
edustajia.
"Tämä
on
suuri
pettymys,
sillä
WTO
on
pitänyt
paljon
melua
avoimuudesta,
mutta
tärkeässä
kokouksessa
se
ei
tarjoa
kuin
lämmintä
kättä,"
totesi
katolisen
apujärjestön
Cafordin
edustaja
Duncan
Green.
Qatarin
hallitus
on
varoittanut
Dohassa
toimintaa
suunnittelevia
järjestöjä
siitä,
ettei
se
salli
häiritseviä
mielenosoituksia.
"Emme
estä
ketään
järjestämästä
rauhallista
mielenosoitusta,
mutta
emme
salli
kenenkään
yksilön
tai
ryhmän
häiritä
kokousta,"
totesi
Dohan
kokouksen
järjestelykomitean
puheenjohtaja,
sheikki
Hamad
bin
Faisal
al-Thani.
"Osoitamme
muutaman
paikan,
jossa
kansalaisjärjestöt
voivat
pitää
rauhallisia
mielenosoituksia."
Suomen
valmistautuminen
Dohaan
Suomen
eduskunnan
suuri
valiokunta
järjesti
6.9.
kansalaisjärjestökuulemisen
WTO:n
ministerikokoukseen
valmistautumisesta
koskevasta
lausuntoluonnoksestaan.
Myös
ulkomaankauppaministeri
Sasi
osallistui
kuulemiseen,
ja
lensi
samana
iltana
Bryggeen
EU:n
kauppaministerien
epäviralliselle
illalliselle,
jossa
jo
neuvoteltiin
EU:n
Dohan
neuvottelumandaatista
-
vaikka
eduskunta
ei
ole
vielä
antanut
edes
valmista
luonnosta.
Kansallisten
parlamenttien
osallistumismahdollisuudet
EU:n
yhteisen
neuvottelumandaatin
laatimiseen
ovatkin
kyseenalaiset,
sillä
kauppapolitiikka
kuuluu
EU:ssa
yhteisöpolitiikkoihin,
ja
kauppavirkailijoilla
on
siis
valtuudet
valmistella
neuvotteluja
ohi
eduskunnan.
Saatuaan
Harbinsonin
luonnoksen
ministerideklaraatiosta,
EU:n
yleisneuvosto
kokoontuu
8.10.
päättämään
Dohan
neuvottelumandaatista.
Tätä
ennen
eduskunta
pyrkii
antamaan
lausunnon
Suomen
EU:ssa
ajamista
WTO-valtuuksista.

27.09.2001
|