vesi ja yksityistäminen

Yksityistäminen
Yksityistäminen voidaan jaotella monella tavalla, joista yksi on jako muodolliseen, osittaiseen, organisationaaliseen ja absoluuttiseen yksityistämiseen. Muodollisessa yksityistämisessä vesilaitos siirtyy noudattamaan yksityisen sektorin johtamiskäytäntöjä, ja saatetaan perustaa kunnallinen liikelaitos. Suomessa kunnallisia liikelaitoksia ovat esimerkiksi Tampereen, Helsingin ja Espoon vesilaitokset.

Osittaisessa yksityistämisessä vesilaitos siirtää osan toiminnoistaan yksityisen hoidettavaksi esimerkiksi pakollisen kilpailuttamisen kautta. Organisationaalinen yksityistäminen tarkoittaa yhden tai useamman kunnan omistaman osakeyhtiön perustamista, kuten on tehty esimerkiksi Turussa ja Hämeenlinnan seudulla. Absoluuttisen yksityistäminen merkitsee vesilaitoksen kaikkien toimintojen, laitoksien ja verkostojen myymistä yksityiselle yritykselle. Yksikään suomalainen vesilaitos ei toistaiseksi ole täysin yksityisen omistuksessa.

Yksityistämisen mahdollisia etuja ovat:
* toiminnan kustannustehokkuuden kasvaminen,
* veden ja jäteveden käsittelyhintojen ja sitä myötä kuluttajahintojen laskeminen,
* julkisen sektorin tulojen lisääntyminen,
* investointipääoman keräämisen helpottuminen ja * vedensaannin ja –laadun turvaaminen.

Yksityistämisestä voi olla seuraavia mahdollisia haittoja:
* verkostoja ei laajenneta köyhille yhteisöille,
* veden hinta nousee,
* ei kannustimia taloudellisempaan vedenkäyttöön tai veden laadusta huolehtimiseen ja yksityistäminen voi olla peruuttamatonta.

Tällä hetkellä yksityissektorin hallinnassa on noin 5-10 % maailman vesihuollosta. Suurimmat yritykset ovat Vivendi (Ranska), joka tuottaa vesipalveluita 100 miljoonalle ihmiselle, sekä Suez (Ranska), joka tuottaa vesipalveluita 110 miljoonalle ihmiselle. Näiden kahden yrityksen yhteenlaskettu osuus yksityisistä vesipalveluista on noin 70 %.

Vaikka yksityistäminen on yleistynyt 1990-luvulta lähtien, viime vuosina on havaittu myös toisenlainen suuntaus: yksityisten vetäytyminen markkinoilta. Yritykset saavat tulonsa paikallisessa valuutassa maksetuista vesimaksuista, mutta niiden lainat ovat useimmiten dollareina. Kun paikallinen valuutta laskee suhteessa dollariin, laitokset kärsivät valuuttakurssitappioita, kuten viime vuosina on käynyt esimerkiksi Argentiinassa tai Filippiineillä. Tämän seurauksena yksityiset vesiyritykset ovatkin vähentäneet investointejaan erityisesti taloudellisesti epävakailla alueilla kuten kehitys- ja siirtymätalousmaissa sekä myyneet laitoksiaan ja muuta pääomaansa. Jotkin yritykset ovat jopa perääntyneet kokonaan tekemistään sopimuksista, kuten Suez-yhtiö Manilassa.

Kansainväliset organisaatiot ja veden yksityistäminen
Vaikutusvaltaisimmat kansainväliset organisaatiot, joiden toiminnalla on vaikutusta vesihuoltolaitosten omistussuhteisiin, ovat Maailmanpankki ja Kansainvälisen valuuttarahasto (IMF). Niiden tehtävänä on antaa lainoja kehitys- ja siirtymätalousmaiden infrastruktuurihankkeisiin, joihin kuuluvat myös vesihuoltohankkeet. Lainojen saamisen ehtona on usein sitoutuminen niin sanottuihin rakennesopeutusohjelmiin (Structural Adjustment Programme, SAP), jotka kannustavat kaupankäynnin vapauttamiseen, viennin lisäämiseen ja erityisesti, kuten Maailmanpankin strategiassa todetaan, julkisten palvelujen siirtämiseen yksityisyrityksille.

Kolmas julkiseen vesihuoltoon merkittävästi vaikuttava organisaatio on Maailman kauppajärjestö (WTO), jonka jäsenmaat ovat laatineet palveluiden kaupan vapauttamista koskevan GATS-sopimuksen (General Agreement on Trade in Services). Sopimus astui voimaan 1995, ja jatkoneuvottelut ovat olleet käynnissä vuodesta 2000 lähtien. WTO:n toimintapolitiikan mukaisesti sopimuksen tavoitteena on vapauttaa palvelujen kaupankäynti ja poistaa sitä haittaavat esteet. Tällaisiksi esteiksi voidaan katsoa esimerkiksi julkinen vedenoton sääntely, jonka tarkoituksena on estää veden ylikäyttö, tai määräys ympäristövaikutusten sisällyttämisestä veden hintaan.

Periaatteessa jäsenvaltiot voivat itse määritellä sopimuksen alaisuuteen haluamansa palvelut. Tähän mennessä yksikään WTO-maa ei ole vapauttanut vesisektoriaan. Euroopan Unioni on julkisesti ilmaissut pyrkivänsä helpottamaan eurooppalaisperäisten monikansallisten vesiyritysten pääsyä markkinoille. Näin ollen EU kehottaa muita jäsenmaita avaamaan vesipalvelusektorinsa, mutta on kuitenkin todennut, ettei aio siihen itse ryhtyä.

GATS-sopimus on monimutkainen ja tulkinnanvarainen asiakirja. Koska jatkoneuvottelut ovat kesken, ei tässä vaiheessa vielä voi sanoa varmasti, mitä seurauksia siitä vesisektorille koituu. Varmaa on kuitenkin, että kun toimiala on kerran liitetty sopimuksen alaisuuteen, sitä ei voi enää palauttaa sen ulkopuolelle. Toistaiseksi kannattavinta lienee pitää vesipalvelut sopimuksen ulkopuolella.

Johtopäätökset
Yksityistämistä koskevien kotimaisten ja kansainvälisten tutkimusten pohjalta voidaan todeta, että yksityiset vesilaitokset eivät usein ole tehokkaampia kuin julkiset laitokset. Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöstä voi kuitenkin olla etua molemmille osapuolille ja kuluttajille. Kehittyneissä maissa laitoksen ydintoiminnot kuten omistajuus ja valvontaoikeus kannattaa säilyttää julkisella sektorilla ja ulkoistaa tukitoiminnot kuten laskutus, laitoksen käyttäminen tai verkostojen rakentaminen. Kehitysmaissa vaihtoehtona on niin sanottu build-operate-train-transfer –malli, jossa yksityinen yritys rakennuttaa laitoksen, käyttää sitä ja opettaa samalla paikallisia käyttämään sitä ja lopulta siirtää laitoksen julkisen sektorin hallintaan.

Eija Vinnari
Lyhennetty esitelmästä Suomen sosiaalifoorumissa 3.4. 2004

01.06.2004