|
uutisia
YK: kaupan vapauttaminen ei auta köyhimpiä maita
1.6. 2004
Markkinoiden nopea vapauttaminen ei ole hyvä keino
köyhimpien maiden kehityksen nopeuttamiseksi, kertoo YK:n
kauppa- ja kehitysjärjestön Unctadin tuore selonteko.
Raportissa tutkittiin maailman 50 vähiten kehittynyttä
maata. Vienti ja yksityinen kulutus lisääntyivät eniten
niissä maissa, jotka avasivat markkinoitaan varovasti.
Raportin päätelmien mukaan markkinoiden avaaminen tuleekin
tapahtua maan sisäisen kehityksen, ei kaupan ehdoilla.
Niissä maissa, jotka avasivat markkinoitaan nopeasti,
köyhyyden vähentyminen oli merkittävästi vähäisempää. Monet
maat ovat tosin lisänneet vientiään, mutta kansalaisten
yksityinen kulutus ei ole silti lisääntynyt, se on voinut
jopa vähentyä.
Raportissa arvioidaan, että tämä johtuu siitä, että
vientituotteita tuotetaan erityistalousalueilla, joille
ei juuri investoida. Raportin mukaan investointien ja viennin
tulee olla yhteydessä toisiinsa, jotta kestävää kasvua syntyisi.
Tiukka talouskuri on osoittautunut myös vahingolliseksi
köyhimmille maille, koska kaikkein köyhimpien maiden on
vaikea vähentää kulujaan lisäämättä köyhien ihmisten määrää
entisestään.
Kaupan nopea vapauttaminen ei myöskään parantanut
köyhyystilannetta pitkällä aikavälillä, niin kuin monissa
talousanalyyseissä on uumoiltu. Köyhyysluvut ovat pysyneet
ennallaan tai jopa pahentuneet.
Unctadin mukaan kansainvälinen kauppa on oleellinen
tekijä köyhyyden voittamisessa, mutta se ei yksin riitä.
Lähde:IPS (http://www.yle.fi/uutiset/)
29.05.2004
|