|
uutisia
WTO-neuvottelut polkevat yhä paikallaan:
"Kriittiset vaiheet osuvat Suomen EU-puheenjohtajakaudelle"
18.03. 2005
Maailman kauppajärjestön WTO:n takellellen edenneen Dohan kierroksen
neuvottelut näyttävät edelleen polkevan paikallaan. Merkkejä neuvottelujen
edistymisestä ei WTO:n tavarakauppaneuvoston puheenjohtajaksi EU:n edustajana
valitun suurlähettiläs Vesa Himasen mukaan ole havaittavissa.
"Viimeaikainen kokemukseni on se, ettei toistaiseksi ole vielä syntynyt
riittävää yhteistä poliittista tahtoa todellisten myönnytysten
aikaansaamiseksi," sanoi Himanen Kauppapolitiikka-lehden nettijulkaisussa
perjantaina.
Himanen sanoo olevansa huolissaan siitä, että intressierot näyttävät olevan
liian suuria kurottavaksi umpeen esimerkiksi loppuvuoden Hongkongin
ministerikokoukseen mennessä. "En tiedä, onko tämä pessimismiä vai realismia, mutta se on aika yleinen tunne
useimmilla mukanaolevilla," totesi Himanen.
Maailman kauppajärjestön neuvottelujärjestelmä ei Himasen mielestä vielä natise
liitoksissaan, mutta se on erittäin merkittävien haasteiden edessä. Parin
vuoden sisällä nähdään, onko kaupan monenkeskiseen vapauttamiseen enää samoja
mahdollisuuksia tai halua kuin aiemmin, huomautti hän.
WTO:n Dohan neuvottelukierros on kompastellut myöhästyneestä alusta alkaen.
Suurin erimielisyyden aihe kauppaneuvotteluissa on maataloustuotteiden
markkinoiden avaaminen ja maataloustuen vähentäminen.
Dohan kierroksen jatko onnistuttiin Cancunin epäonnistuneen ministerikokouksen
jälkeen pelastamaan viime elokuun alussa kuumeisten neuvottelujen jälkeen.
Neuvottelut päästiin aloittamaan, kun WTO:n jäsenmaat pääsivät sopuun
maatalouden tukien "merkittävästä" vähentämisestä, maataloustuotteiden
vientitukien lopettamisesta ja maatalouden tullien alentamisesta.
Onko markkinoiden avaamiseen halua?
Kauppaneuvottelut eivät ole sen jälkeen kuitenkaan edistyneet käytännössä
toivotulla tavalla. Ongelmia on ollut monilla eri sektoreilla. Maatalouden
markkinoiden avaamista tiukasti vaativat kehitysmaat ovat olleet hyvin
haluttomia avaamaan omia markkinoitaan ja alentamaan tulleja.
Yhteisen poliittisen tahdon määrä on Himasen mukaan ratkaiseva asia
neuvottelujen kannalta. Vielä tällä hetkellä ei ole selvää, kuinka suuri tämä
tahto eri tahoilla todellisuudessa on.
"Valmius tehdä myönnytyksiä riippuu paljolti myös siitä, kuinka suuret
kansalliset, hallitusten ulkopuoliset paineet kaupan vapauttamiseen ovat.
Edellisen kierroksen aikana esitettiin muun muassa Suomessa nykyistä enemmän
vaatimuksia vientimarkkinoiden avaamiseen ja ruuan hinnan alentamiseen. Tuntuu
siltä, että tällaiset ulkoiset paineet ovat esimerkiksi Euroopassa suhteellisen
pienet. Mutta ehkä ne kasvavat neuvottelujen etenemisen myötä," totesi Himanen.
WTO:n kokouksessa Hongkongissa joulukuussa olisi päätettävä tarkemmista
neuvottelutavoitteista eri neuvottelualoilla, mikäli Dohan kierros halutaan
saada päätökseen vuonna 2006.
Ratkaisut edessä Suomen EU-puheenjohtajakaudella
"Tavoitteiden pohjalta jäsenet voisivat sitten tehdä tarjouksensa
varsinaisista sitoumuksista, mikä on edellytyksenä konkreettisille
myönnytysneuvotteluille. Jos Hongkongissa ei onnistuta, pelkään pahoin, että
neuvottelujen aikataulu venyy entisestään," Himanen sanoi.
Dohan neuvottelujen kriittisimmät vaiheet näyttävät Himasen mukaan osuvan
Suomen Euroopan unionin puheenjohtajakaudelle eli ensi vuoden jälkipuoliskolle.
Näin käy siitä huolimatta saadaanko neuvotteluja tuolloin päätökseen vai ei.
Suomen kannalta tällä on suuri merkitys.
"Se tuntuu Helsingissä, Brysselissä ja Genevessä. Kaikki EU-toiminta tapahtuu
täällä Genevessä silloin Suomen puheenjohdolla. Kyllä se lisää meidän
paineitamme entisestään, mainitsi Himanen. Ulkomaankauppaministeri Paula
Lehtomäki (kesk.) johtaa loppuvuonna puheenjohtajana EU:n kauppapoliittista
neuvostoa.
Lähde:
STT-HEIKKI KARKKOLAINEN
18.03.2005
|