|
uutisia
Suomi jälleen kilpailukykyvertailun kärjessä
WEF ylistää vuolassanaisesti Pohjolan ihmemaata
28.09. 2005
Suomi on sijoittunut jälleen ykköseksi World Economic Forumin
kasvukilpailukykyvertailussa. Kärkisija on Suomelle jo kolmas perättäinen.
Suomen vahvuuksia ovat vertailun mukaan muun muassa kansantalouden erinomainen
tila, yritysten innovatiivisuus ja alhainen korruptio. Suomen heikkouksia ovat
puolestaan korkea verotus ja työmarkkinoita rajoittavat tiukat säännöt.
Suomen jälkeen vertailussa toiseksi sijoittui Yhdysvallat ja kolmanneksi
Ruotsi. Kärkikolmikko on sama kuin viime vuonna. Pohjoismaat sijoittuivat vertailussa hyvin, sillä ne mahtuvat kaikki
kärkikymmenikköön. Tanska nousi vertailussa neljänneksi ohi viidenneksi
jääneen Taiwanin.
Sveitsiläisen World Economic Forumin vertailussa oli mukana 117 maata.
Heikoimmin vertailussa pärjäsi keskiafrikkalainen Tshad.
Suomea ylistetään sumeilematta
WEF:n kilpailukykyraportti antaa Suomesta suorastaan ruusuisen kuvan, sillä
muuta maailmaa kehotetaan toistuvasti ottamaan mallia Pohjolan pienestä
ihmemaasta.
Raportin mukaan Suomi muun muassa asettaa monet Euroopan suurista maista
suorastaan häpeälliseen valoon, sillä Pohjolassa on varauduttu
budjettiylijäämillä väestön ikääntymiseen, mikä on monissa muissa maissa lyöty
laimin.
Väestön ikääntymiseen varautuminen osoittaa WEF:n mielestä Suomen
olevan "poliittisesti kypsä", mistä muut maat voisivat ottaa mallia. Samoin
raportissa kehutaan laveasanaisesti suomalaisyritysten innovatiivista ja
lainkuuliaista liiketoimintaympäristöä.
- Suomalaisyritykset toimivat lakia kunnioittavassa ja korruptiotasoltaan
poikkeuksellisen alhaisessa avoimessa ja läpinäkyvässä ympäristössä, johon
muiden maiden kannattaa perehtyä, raportissa kirjoitetaan.
Toisaalta raportissa varoitetaan Suomen Nokia-riippuvuudesta, sillä
matkapuhelinjätin menestys nähdään huomattavasti merkittävämmäksi muuttujaksi
Suomen taloudessa kuin esimerkiksi inflaatio.
Viro hyvässä vireessä
Suomen ohella WEF:n raportissa kehutaan myös Viroa, joka selvästi parhaimpana
EU:n uutena jäsenmaana sijoittui vertailussa sijalle 20. Viro jättää kauas
taakseen muun muassa Ranskan, Italian ja Espanjan. Huonoiten EU-maista vertailussa sijoittui Puola, joka jäi sijalle 51.
EU:n talousmahti Saksa ylsi sijalle 15. Saksan sijoitus putosi viimevuotisesta
pari pykälää samoin kuin maailman toiseksi suurimman talouden Japanin, joka
tippui sijalle 12.
Investointeja kiivaasti imevät Kiina ja Intia sijoittuivat vertailussa
yllättävän heikosti, sijoille 49 ja 50. Maiden sijoitusta heikensi muun muassa
teknologinen takapajuisuus ja kansalaisten heikko koulutustaso.
Latinalaisen Amerikan ylivoimaisesti kilpailukykyisin maa on Chile, joka
sijoittui lukuisten EU-maiden edelle sijalle 23. Afrikan mantereen
kilpailukykyisin maa on puolestaan Tunisia, jonka sijaluku oli 40.
Genevessä majaansa pitävä World Economic Forum on vuonna 1971 perustettu
riippumaton järjestö, joka on tunnetaan muun muassa taloudellisten ja
poliittisten huippujohtajien Davosin kokouksesta.
Lähde: STT - TUOMAS SAVONEN
 28.09.2005
|