|
uutisia
Botnia palkkasi lisää voimia sellusotaan
22.02. 2006
Uruguayhin sellutehdasta rakentava Botnia on päättänyt palkata Argentiinan puolelta lisää voimia oikomaan tehdasprojektin ylle leviäviä perättömiä väitteitä.
Rakennustyön alkuvaiheesta lähtien viestintäväki on tehnyt työtään
Uruguaysta käsin. Kiistelyn levitessä Botnia on palkannut mediatoimiston hoitamaan asioita Argentiinan puolella, josta tehtaan kovin kritiikki tulee.
Tavallisimpien väitteiden mukaan tehtaan tekniikka on valmiiksi
vanhentunutta ja sen käyttö kielletään Euroopan unionissa vuoden 2007 jälkeen tai että hunajaa ei saa tuottaa sataa kilometriä lähempänä tehdasta.
Hunajanormi on huhujen mukaan peräisin EU:lta itseltään. Hunaja kiinnostaa paikallisia sen takia, että alueella on paljon hunajasta eläviä tuottajia.
Botnian toimitusjohtajan Erkki Variksen mukaan yhtiöllä on Argentiinan
puoleisen rajamaakunnan lehdistön kanssa suuria vaikeuksia. "Meitä koskevan neutraalinkin tiedon läpimeno on ollut siellä lähes
mahdotonta," Varis sanoo.
Hänen mukaansa paikalliset lehdet ovat kieltäytyneet julkaisemasta
sivuillaan maksettuja ilmoituksia, joissa Botnia olisi kutsunut ihmisiä
tehdasprojektin yleisötilaisuuksiin.
Lehdistön vastustuksen takia Botnia on joutunut turvautumaan muihin
konsteihin asiansa kertomisessa.
Lehtimiehiä vastaanottavaisempi yleisö on löytynyt paikallisista
metsänomistajista sekä paperi- ja sellualan organisaatioista.
Suomen paikallisen suurlähetystön lähetystösihteeri Petra Theman kertoo,
että Uruguayssa ja valtaosassa Argentiinaa suomalaisten ja Botnian maine on
mitä mainioin.
Sen sijaan Argentiinan itärajan tuntumassa olevassa Entre Riosin
maakunnassa maine on nyt yhtä musta kuin pahalta haiseva selluloosan sivutuote
mustalipeä. "Aika hankala, melkein toivoton," Theman kuvaa tilannetta.
Entre Riosista ovat peräisin myös lehdissä esitetyt kuvat, joissa Suomea
nimitellään ekoterroristiksi.
Botnian tehdas nousee Uruguay-joen törmälle Uruguayn puolelle. Entre
Riosin maakunta on joen toisella puolella Argentiinassa.
Botnia saa tukea jopa toisesta suomalaisesta metsäyhtiöstä Stora Ensosta,
joka valmistaa sellua Uruguayn naapurimaassa Brasiliassa. "Hulluinta mitä minä olen kuullut on, että tehtaan päästöihin kuolisi 80 000
ihmistä. Asiat ovat paisuneet aivan ulos mittasuhteistaan. Ja se johtuu
siitä, että ihmisiä johdetaan harhaan," Brasiliassa Stora Enson Latinalaisen
Amerikan toimintoja johtava Nils Granström kertoo.
Myös Stora Enso on huolissaan metsäteollisuuden vastaisesta ilmapiiristä.
Yhtiö ostelee parhaillaan maata ja istuttaa puuta Brasilian eteläosissa ja
Uruguayssa. Puuplantaasien lähistölle yhtiö kaavailee rakentavansa
sellutehtaan.
Granströmin mukaan Stora Enson suunnitelmat eivät ulotu Argentiinan
puolelle tai edes lähelle sen rajaa.
Lähde: Sami Simola, TALOUSSANOMAT
22.02.2006
|