../etusivulle

Ajankohtaista
Ruoka & maatalous
Ympäristö
Naiset
Velka & rahoituslaitokset
WTO
Yhtiöt ja yksityistäminen
Vaihtoehdot
Lisätietoja
Yhteystiedot

Etusivu

 

 

../etusivulle

uutisia

Raportti rahakasveista, karjankasvatuksesta ja metsätuhoista

26.04. 2005

Conservation International on tuottanut lyhyen raportin rahakasvien viljelyn ja karjanhoidon suhteesta metsien häviämiseen tropiikissa. Viimeisten kolmen vuosikymmenen aika soijapapujen, öljypalmujen, kaakaon ja kahvin viljelyyn käytetty pinta-alan kehittyvissä maissa on kaksinkertaistunut 50 miljoonasta 100 miljoonaan hehtaariin - siis kaksi kertaa Saksan kokoinen alue. Suuri osa tästä kasvusta on tapahtunut metsien kustannuksella. Väestön ja elintason kasvu sekä kaupungistuminen lisäävät näiden tuotteiden kysyntää, ja halpa maa ja työvoima sekä valtion tuet kasvattavat tarjontaa. Suurimman osan tuotannon kasvusta selittää viljelypinta-alan lisääminen parempien satojen tavoittelun sijaan. On myös epäselvää, paljonko kehittyvät maat tästä hyötyvät, sillä tuotannon kasvu ajaa hinnat alas ja nousuja seuraavat laskut.

"Commodities and Conservation: The Need for Greater Habitat Protection in the Tropics"-kirjan ovat toimittaneety E.T. Niesten, R.E. Rice, S.M Ratay ja K. Paratore Conservation Internationalista. Kirjassa perehdytään näiden neljän rahakasvin leviämiseen, sekä laidunmaihin ja puuplantaaseihin. Toimittajat ovat huolissaan niiden biodiversiteetille muodostamasta uhasta. Heidän mukaansa ei riitä, että viljelijät saadaan siirtymään ympäristöystävällisempiin menetelmiin.

Brasilia tuottaa 13 miljoonaa hehtaaria enemmän soijaa kuin 30 vuotta sitten, ja sen osuus maailman soijantuotannosta on tänä päivänä lähes neljännes. Suurin osa viljelyn kasvusta tapahtui savannialueella eteläisessä Brasiliassa, mutta on hitaasti laajentunut pohjoiseen kohti Amazonia.

Kaakaonviljelyn lisääntyminen on ollut metsäkadon suurin syy Norsunluurannikolla, Ghanassa sekä osissa Indonesiaa, jotka yhdessä tuottavat 70 % maailman kaakaosta. Kaakaontuotannon historia osoittaa, että alueet menestyvät yleensä 20-30 vuotta, jonka jälkeen ne taantuvat sairauksien, vanhenevien puiden ja muiden ongelmien vuoksi, ja uusia alueita syntyy.

Conservation Internationalin osoittamasta 25 suurimmista kuormittajakohteista (hotspots) 3/4 on kahvinviljelyalueita. Yhteensä ne viljelevät yli 10 miljoonaa hehtaaria kahvia. Viime vuosina erityisesti Vietnam on raivannut metsiä kahviviljelmiä varten.

Naudanlihan kysynnän kasvun kehittyvissä maissa oletetaan lähes kaksinkertaistuvan seuraavien 15 vuoden aikana. Suurin osa kasvatetaan näissä maissa, ja suuri osa lihasta tulee suurilta karjatiloilta, jotka vaativat paljon pinta-alaa.

Kirjoittajien vastaus on: lisää puistoja. Mikäli se auttaa, jää nähtäväksi. Seuraavan kahvikupposen tai suklapatukan ostaessasi voit mietiskellä asiaa.

Lue raportti:
http://www.biodiversityscience.org/xp/CABS/publications/cabs_publ_research/other/other.xml

26.04.2005