../etusivulle

Ajankohtaista
Ruoka & maatalous
Ympäristö
Naiset
Velka & rahoituslaitokset
WTO
Yhtiöt ja yksityistäminen
Vaihtoehdot
Lisätietoja
Yhteystiedot

Etusivu

 

 

../etusivulle

uutisia

Raportti: Laiton puukauppa Kiinaan tuhoaa Myanmarin metsiä

18.10. 2005

Myanmarista viedään vuosittain Kiinaan laittomasti hakattua puuta yli 200 miljoonan euron arvosta, sanoo ympäristöjärjestö Global Witness. Sen mukaan molempien maiden viranomaiset tietävät kaupasta, mutta sulkevat siltä silmänsä.

Valtaosa laittomista hakkuista tapahtuu Burman pohjoisosassa alueella, jota on kuvattu luonnoltaan ainutlaatuiseksi ja maailman rikkaimpiin kuuluvaksi.

Yli sata kiinalaista puuyhtiötä ja 20 000 puunhakkaajaa osallistuu järjestön mukaan hakkuisiin, jotka rikkovat sekä Myanmarin että Kiinan lakeja. Puu viedään Kiinan eteläiseen Yunnanin maakuntaan.

Viime vuonna laittomasti vietiin yli miljoona kuutiometriä puuta, mikä on 95 prosenttia kaikesta Myanmarista Kiinaan tuodusta puusta. Myanmarin valtionkassa menetti näin yli 200 miljoonan euron tulot.

Järjestö sanoo Myanmarin ja Kiinan hallitusten sekä kansainvälisen yhteisön olevan täysin tietoisia kaupasta. Mukana siinä on kiinalaisia yhtiöitä, paikallisia viranomaisia, Myanmarin armeijan paikallisia edustajia ja sittemmin tulitauon hallituksen kanssa solmineita Myanmarin etnisiä sissiryhmiä.

Valtaosan voitoista saavat Global Witnessin mukaan kiinalaiset tehtaat, joista monet vievät puutuotteita muun muassa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Oman osuutensa saavat myös paikalliset ryhmittymät, armeijan joukot ja puuyhtiöt.

Virallisen kiinalaisen tarkastuspisteen ohittaa keskimäärin joka 7. minuutti rekka, joka kuljettaa noin 15 tonnia laittomasti hakattua myanmarilaista puuta, mutta mitään ei tehdä, Global Witness sanoo.

Kiina lupasi neljä vuotta sitten puuttua asiaan, mutta sen jälkeen laiton puukauppa on kasvanut 60 prosenttia.

Osansa järjestön moitteista saa EU, joka ilmaisi huolensa asiasta vuosi sitten,mutta ei ole sekään tehnyt mitään.

Global Witness vaatii Kiinaa lopettamaan kaiken puuntuonnin Myanmarista, kunnes kaupan laillisuus voidaan varmistaa.

Lähteet: YLE24, DPA, AP

16.10.2005