../etusivulle

Ajankohtaista
Ruoka & maatalous
Ympäristö
Naiset
Velka & rahoituslaitokset
WTO
Yhtiöt ja yksityistäminen
Vaihtoehdot
Lisätietoja
Yhteystiedot

Etusivu

 

 

../etusivulle

uutisia

YK:n suurimmat uudistukset siirtyvät hamaan tulevaisuuteen

14.09. 2005

New Yorkiin kokoontuneiden noin 170 maan johtajien huippukokouksen piti suunnata 60 vuotta täyttävä YK uusille urille. Tukku uudistuksia siirtyy kuitenkin tulevaan käsittelyyn.

Presidentti Tarja Halosen mukaan Yhdistyneissä kansakunnissa on nyt edessä "työtä ja tuskaa."

Viime hetkille viilatussa kokouksen päätösasiakirjassa hän sanoi näkevänsä myös paljon hyvää. Sellaista ovat mm. uuden ihmisoikeusneuvoston ja konflikteista toipuvien maiden auttamiseen tähtäävään rauhanrakennusneuvoston perustaminen. Lisäksi Haloselle läheinen globalisaatio-teema on nyt ensimmäistä kertaa mukana YK:n päätösasiakirjassa.

- Neuvottelutilanteet olivat aidosti vaikeita. Olen tyytyväisempi kuin viikko sitten, Halonen sanoi New Yorkissa suomalaistoimittajille.

Päätösasiakirjan sanamuodot YK:n kohutusta hallintouudistuksesta jäivät ympäripyöreiksi. Yhdysvallat haluaisi siirtää päätösvaltaa YK:n yleiskokoukselta sihteeristölle. Suomenkin tukema uudistus siirtyi kuitenkin kehitysmaiden vastustuksen takia.

Kansalaisjärjestöt pettyneitä tulokseen

Keskiviikon puhujamaratonin aloitti presidentti George W. Bush. Hän lupasi, että Yhdysvallat sitoutuu vuosituhannen vaihteessa asetettuun tavoitteeseen puolittaa köyhyysrajan alapuolella elävien määrä vuoteen 2015 mennessä.

- Se oli tulo yhteiseen pöytään, Halonen kommentoi Bushin puhetta. - Katsotaan, miten Boltonin kanssa päästään nyt sitten eteenpäin, hän sanoi YK:ssa edessä olevista neuvotteluista Yhdysvaltain uuden YK-suurlähettilään kanssa.

Tavoitteista amerikkalaiset ja eurooppalaiset ovat yksimielisiä, mutta eivät keinoista. EU haluaa, että rikkaiden maiden kehitysapu nostetaan 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Yhdysvallat ei prosenttilukuihin halua sitoutua.

Bush painotti kaupan vapauttamiseen tähtääviä keinoja. - Varmin tapa lisätä vaurautta on lisätä kauppaa, Bush sanoi.

Kansalaisjärjestöt kautta linjan ilmaisivat pettymyksensä siihen, ettei nyt edetty konkreettisempiin tuloksiin. - Viisi vuotta on jo haaskattu. Jos tämä paperi on perustana sille, mitä seuraavan kymmenen vuoden aikana tehdään, tavoitteita ei tulla saavuttamaan, suomalaisen Kepan edustaja Mika Railo sanoi.

- Tämä on urheilutermein pitkän matkan juoksu. Tällä vauhdilla ei hääppöistä tulosta saavuteta, nyt pitää yhdessä parantaa vauhtia, Halonen myönsi.

Tuomioja penäsi visionääristä johtajuutta

Yksi tulevaisuuteen siirtyvistä uudistushankkeista on YK:n turvaneuvoston laajentaminen. - Se on nyt jäissä eikä ihan selvästi pysty sanomaan, milloin se otetaan esiin, kokouspaikalta saapunut ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) sanoi.

Syyksi vielä keväällä kunnianhimoiselta näyttäneen YK:n uudistuspaketin lässähtämiseen kesän aikana Tuomioja näki "visionäärisen johtajuuden" puuttumisen.

- Eri puolilla hyvin lyhytnäköiset kansalliset intressit ryhtyivät ajamaan sitä kumoon. -- Surullista oli myös Afrikan maiden esiintyminen. Uskon, että suurin osa Afrikan unionin maista olisi halunnut nähdä uudistusten toteutuvan, mutta heidän oma sisäinen tilanteensa oli sellainen, että muutamat maat kaappasivat tilanteen ja painoivat jarrua, Tuomioja ruoti.

STT - MIKA HENTUNEN

14.09.2005