|
uutisia
EU:lta täysi tuki Metsä-Botnialle
21.04. 2006
Kauppakomissaari Mandelson: Euroopasta tulevat investoinnit voivat vaarantua, ellei selluriitaa sovita
EU:n kauppakomissaari Peter Mandelson tukee voimakkaasti Metsä-Botniaa Uruguayn ja Argentiinan välisessä riidassa sellutehtaan rakentamiseksi maiden rajalle. Mandelsonin mukaan Botnia on kiistassa "viaton uhri".
"Sanoin Buenos Airesissa, että yhtiöllä on paras mahdollinen maine, eikä sillä ole kaksoisstandardeja sijoituksilleen Euroopassa ja sen ulkopuolella", Mandelson sanoi torstaina Helsingin Sanomien haastattelussa. Mandelson vierailee parasta aikaa Suomessa tulevan EU-puheenjohtajakauden vuoksi.
Mandelson ihmettelee miksi Argentiina vastustaa sellutehtaan rakentamista, kun Uruguay ja Maailmanpankki ovat hankkeen hyväksyneet. Argentiina on perustellut vastustamistaan tehtaan haitallisilla ympäristövaikutuksilla.
Botnian noin miljardin euron investointi Uruguayn sellutehtaaseen on suurin suomalainen teollisuusinvestointi ulkomaille. Uruguaylle kyse on maan historian suurimmasta ulkomaisesta investoinnista.
"Kyse on kansainvälisestä kiistasta kahden suvereenin valtion välillä. Eurooppalaisen yhtiön joutuminen pompoteltavaksi keskelle tätä kiistaa on kohtuutonta, varsinkin kun kyse on näin suuresta investoinnista."
Mandelsonin mukaan Botnian kokemat vaikeudet saattavat uhata Uruguayn ja Argentiinan saamia eurooppalaisia investointeja tulevaisuudessa, ellei kiistaa saada pian ratkaistuksi. "Olen pettynyt siihen, että kiista on jatkunut näin pitkään. Yhtiö on viaton uhri keskellä kahden valtion erimielisyyksiä. Jos kiista ei ratkea, tällä voi olla molemmille maille vahingollisia seurauksia eurooppalaisten sijoitusten saamisessa. Seuraan tilannetta tarkasti, ja jos apuani pyydetään katson mitä voin tehdä."
Kiista on paisunut koskemaan myös Suomen valtiota. Argentiinan presidentti Nestor Kirchner on vaatinut, että Suomen hallituksen olisi osallistuttava kiistan ratkaisemiseen. Uruguayhyn pian matkustava ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki (kesk) on puolestaan todennut, ettei Suomen valtio ole kiistassa osapuolena.
Suomen-vierailunsa aikana Mandelson tapaa muun muassa Lehtomäen ja pääministeri Matti Vanhasen (kesk). Mandelson sanoo odottavansa Suomen puheenjohtajakautta innokkaasti, koska maa on menestynyt hyvin taloudellisesti.
Komissaari ylistää Suomen korkeaa kilpailukykyä, luovuutta ja innovatiivisuutta yhdistettynä "moderniin sosiaaliseen malliin".
Mielestäni Suomi on Euroopalle esimerkki taloudellisesta ja sosiaalisesta mallista. Suomi voi johtaa EU:ta esimerkillään ja osoittaa muille, että nekin voisivat ottaa käyttöön toimivan mallin. En kuitenkaan sano, että olisi olemassa vain yksi malli, joka voitaisiin levittää kaikkialle Eurooppaan", komissaari sanoo. Hän vieraili Suomessa viimeksi koulupoikana.
Nuoruusvuosien matkalta Mandelsonille jäi Suomesta mieleen valoisuus, avarat maisemat ja saunat. Tällä vierailulla Mandelsonilla ei kuulemma ole aikaa saunomiseen.
Mandelsonin mukaan yksi EU:n tärkeimmistä tulevaisuuden kysymyksistä on unionin suhde Kiinaan. EU ja Kiina ovat kärhämöineet talouskysymyksistä jatkuvasti. Erityinen riidanaihe ovat olleet kiinalaistekstiilit, joita on tulvinut unioniin tekstiilikaupan vapauduttua reilu vuosi sitten.
Syksyllä komissio julkaisee strategian EU:n ja Kiinan suhteista. Mandelson odottaa, että Suomi edistäisi kaudellaan unionin ja Kiinan suhteita.
"Hyvistä suhteista hyötyvät niin Kiina kuin EU:kin Olen varma, että Suomi suhtautuu rakentavasti kauaskantoisten suhteiden luomiseen."
Lähde: Helsingin Sanomat/Petteri Tuohinen
21.04.2006
|