|
uutisia
UPM ei saa Yhdysvalloissa syytettä kartellitutkimuksissa
21.02. 2006
Entisen toimitusjohtajan Juha Niemelän osuudet tutkitaan toisessa yhteydessä.
Metsäyhtiö UPM ei saa Yhdysvalloissa syytettä sikäläisten
tarralaminaattimarkkinoiden kilpailijayhteistyötä koskevassa
rikostutkinnassa.
Yhdysvaltain oikeusministeriö on myös myöntänyt UPM:lle vapautuksen
syytteistä, jotka koskevat mahdollista aikakauslehtipaperin hintojen
sopimista.
Vapautukset ovat ehdollisia. Ne edellyttävät UPM:ltä täyttä ja
jatkuvaa yhteistyötä Yhdysvaltain oikeusministeriön kilpailuviranomaisen kanssa.
Vapautuspäätös on rajattu niin, että sen piirissä on UPM-yhtiö sekä sen
nykyinen ja entinen henkilöstö lukuun ottamatta entistä toimitusjohtajaa
Juha Niemelää.
Kilpailuviranomaisen päätöksen Niemelää koskeva muotoilu ei tarkoita
kuitenkaan, että Niemelän osalta olisi päätetty tai aiottaisiin päättää
jotakin muuta. Viranomainen on ilmeisesti tutkinnallisista syistä
erottanut tapaukset toisistaan.
Niemelän amerikkalainen asianajaja Richard W. Beckler täsmensi
lähettämässään tiedotteessa, että Niemelän ja kilpailuviranomaisten
yhteydenpito jatkuu edelleen erillään UPM:stä eikä Niemelää ole syytetty
tapauksessa.
UPM:n lakiasiainjohtajan Juha Mäkelän mielestä päätös on tavallaan
selkeä yhtiön kannalta."Yhtiö vapautuu syyteriskistä, jos se noudattaa jatkuvasti viranomaisen edellyttämää yhteistyövelvoitetta", hän sanoo.
Ehdollinen syytesuoja voi purkautua esimerkiksi silloin, jos UPM:n
yhteistyö ei viranomaisen mielestä ole jatkuvaa eikä täydellistä, tai jos
markkinoilla tapahtuu jotakin yhteistyöhön viittaavaa.
Viranomaispäätöksissä ei oteta kantaa käsittelyssä olevien tapausten
laajuuteen. "Ei niistä ilmene, mitä tai ketä mahdollisesti tapauksissa
tutkitaan tai epäillään. Tämä on tiukasti rajattu UPM:ään ja sen rooliin",
Mäkelä sanoo. "Nämä ovat hyvin viranomaisjohteisia prosesseja, joiden laajuudesta ja jatkuvuudesta tulee ulkopuolelle hyvin rajallisia käsityksiä", hän sanoo.
Kartellitutkimukset tarralaminaatin markkinoista alkoivat
Yhdysvalloissa jo huhtikuussa 2003. Elokuussa UPM otti vastaan kilpailuviranomaiselta markkinoiden kilpailua koskevan haasteen.
Tarralaminaatit ovat tarroissa käytettävää pohjapaperia, jonka päällä on
liimaa ja sen päällä irrotettava tarra.
Tammikuun 15. päivänä vuonna 2004 UPM päätti käyttää hyväkseen
lainsäädännön mahdollisuutta avustaa kilpailuviranomaisia selvitystyössä
ja selvitä itse vähemmillä sanktioilla. Yhtiö otti yhteyttä EU:n, Yhdysvaltain, Kanadan ja myöhemmin muiden maiden kilpailuviranomaisiin.
EU:n ja sen useiden jäsenvaltioiden, Kanadan ja muutamien muiden
maiden viranomaiset ovat jo aiemmin myöntäneet UPM:lle ehdollisen vapautuksen
toimintatavoista, joista metsäyhtiö on antanut tietoja viranomaisille.
Lähde: Pentti Laitinen, HELSINGIN SANOMAT
TAUSTA
Tutkimattomia ovat vielä kartellien tiet
UPM:n tarralaminaattikartellista saama syytesuoja on tavallaan helpotus
yhtiölle monivuotisessa kärvistelyssä kilpailuviranomaisten kourissa,
mutta armottomien vapautusehtojen mukaan yhtiö on edelleen löysässä hirressä.
UPM on hakeutunut suojaan, mutta tutkimukset itse tapauksesta
jatkuvat. Tarralaminaateista ne levisivät nopeammin kuin lintuinfluenssa myös
aikakauslehtipapereihin.
Kilpailuviranomaisten arvaamattomuutta osoittaa se, että UPM:n ja sen
entisen toimitusjohtajan Juha Niemelän osallisuutta mahdolliseen
tarrakartelliin tutkitaan taktisesti erikseen, eli rinnakkaisista
prosesseista voidaan tehdä eriäviä tai yhteneviä tulkintoja.
UPM sitoi Niemelän kuitenkin jo varhaisessa vaiheessa mukaan
viranomaisyhteistyöhön, ja on täysi syy odottaa prosessien kulkevan lähes
yhtä jalkaa yhteen suuntaan.
UPM-haarojen alla tutkimukset jatkuvat erikseen muissa yhtiöissä niin
tarralaminaateissa kuin aikakauslehtipapereissakin.
Niemelä erosi yllättäen tammikuussa 2004, kaksi viikkoa sen jälkeen,
kun UPM oli ottanut yhteyttä viranomaisiin.
Yhtiö on virallisesti systemaattisesti kiistänyt, että Niemelän lähtö
olisi liittynyt jotenkin kartelliepäilyihin. Epävirallisesti on yhtiön
hallituksestakin myönnetty, että tapahtumilla on yhteys.
Kartellivyyhden yksityiskohdista ei ole tarkkoja tietoja, mutta kaikki sai
alkunsa tarralaminaattibisnekseen vieläkin lujasti uskovan UPM:n Amerikan-
valloituksesta. Niemelä itse oli entisenä paperinjalostajana alan
asiantuntija.
UPM sopi jo elokuussa 2002 ostavansa amerikkalaiselta Bemis-yhtiöltä
tarraliiketoiminnan, MACtac-yhtiön. Kaupalla se olisi saanut 15 prosenttia
alan markkinoista Yhdysvalloissa.
Kauppa juuttui yllättäen lähes vuodeksi Yhdysvaltain
kilpailuviranomaisiin, vaikka EU:ssa ja Kanadassa se oli jo hyväksytty.
Viranomaisilla oli syynsä ryhtyä penkomaan tarramarkkinoiden
toimivuutta. UPM:ltä ja muilta maassa toimivilta yrityksiltä ratsattiin paperit ja niiden sähköpostit tutkittiin.
UPM:n sähköposteissa löytyikin aika väljästi formuloituja
luonnehdintoja markkinoista. Niitä oli kuitenkin vaihdettu tavarantoimittajan ja
asiakkaan välisessä liikenteessä, ei toimittajien kesken.
Kilpailuviranomaisen tuoreetkin päätökset näyttävät osoittavan siihen
suuntaan, että hinnoista ei ole sovittu.
Tutkimukset laajenivat. UPM:n entinen lakiasiainjohtaja kuvasi, että
yhtiön omissakin selvityksissä alkoi tulla mitä ihmeellisempiä asioita esiin.
Tarralaminaateista alkanut prosessi laajeni tuoteryhmästä toiseen.
Toukokuussa 2004 EU:n komission virkamiehet hyökkäsivät ainakin Stora
Enson, Metsäliiton, M-realin, Myllykosken, Ahlstromin ja Norske Skogin
konttoreihin.
Sillä tiellä ollaan. Amerikassa kilpailuyhteistyön selvittämisen
painopiste on tarralaminaateissa ja Euroopassa aikakauslehtipapereissa –
ai niin, ja sitten Suomessa on tutkimuksen alla puunhankintakartelli.
Lähde: Pentti Laitinen, HELSINGIN SANOMAT
21.02.2006
|