etusivulle

Vientiluottolaitokset
Yksityistäminen
Yritysvastuu
Tapaustutkimuksia

Etusivu

Nestlé

UPM-Kymmene

Etusivu

Journal of the American Medical Associationin julkaiseman tutkimuksen mukaan Union Carbiden Bhopalin tehtaan päästämät myrkkykaasut ovat vaikuttaneet merkittävästi tuolloin vielä syntymättömään sukupolveen. Tutkimustulokset viittaavat epämuodostumiin poikalapsissa, joiden äidit ovat hengittäneet myrkkykaasuja.
Kuva: www.bhopal.org.

 

 

etusivulle

union carbide: bhopalin kauhu

Bhopalin kemikaalikatastrofia Intiassa on kutsuttu myös kemianteollisuuden Hiroshimaksi. Bhopalin kaupungissa keski-Intiassa sijaitsi eräs Union Carbide-yhtiön laitoksista. Tehda valmisti mm. metyyli-isosyanaattia (MIC), jota käytetään hyönteismyrkyissä. Tehdas oli samaa mallia kuin Union Carbinen Länsi-Virginiassa Yhdysvalloissa sijaitseva tehdas, mutta Bhopalissa sovellettiin rahan säästämiseksi huomattavasti heikompia standardeja rakennusmateriaaleissa, monitorointilaitteissa sekä turvallisuusjärjestelmissä.

Bhopalin tehtaalla sattui säännöllisesti tahattomia vuotoja kaikissa yksiköissä ja työntekijät altistuivat erilaisille aineille. Marraskuussa 1984 suurin osa tärkeimmistä turvajärjestelmistä oli joko suljettu tai toimintakyvyttömiä. Tehdas teki tappiota.

Vuosina 1980-84 MIC-yksikön työntekijöiden määrä oli vähentynyt puolella kuuteen henkilöön ja huoltohenkilökunnan määrä oli pudonnut kuudesta kahteen. Joulukuussa 1981 eräs työntekijä kuoli fosgeenikaasuvuotoon, seuraavan vuoden tammikuussa 28 työntekijää loukkaantui vakavasti samanlaisessa tapauksessa.

Lokakuussa 1982 rikkoutuneesta venttiilistä pääsi MIC:tä, jolle altistui neljä työntekijää. Yrityksen vanhemmat toimihenkilöt olivat saaneet toukokuussa 1982 salaisen turvallisuusraportin, jossa listattiin 61 vaaraa, joista 30 oli vakavaa ja 11 vaarallisissa fosgeeni/MIC-yksiköissä. Länsi-Virginian tehtaassa ryhdyttiin korjaustoimenpiteisiin, mutta Bhopalissa ei.

3.12. 1984 Bhopalin voimalassa sattui onnettomuus. MIC-tankkiin pääsi vuotavista venttiileistä pesuvettä. Jäähdytysyksikkö, jonka olisi pitänyt pitää MIC:n lämpötila noin nollassa, oli suljettu sähkölaskun pienentämiseksi. Veden pääsy tankkiin aiheutti eksotermisen pakoreaktion, jolloin tankin lämpötila alkoi nousta ja paineen kasvaessa varoventtiili räjähti niin voimakkaasti, että tankkia ympäröivä betonikuori murtui vapauttaen tappavaa kaasusekoitusta.

Arvioiden mukaan tunnin aikana vapautui ilmaan 20-30 tonnia metyyli-isosyanaattia. Turvajärjestelmät, joita ei oltu edes suunniteltu vastaaviin tilanteisiin, olivat joko epäkunnossa tai korjauksen alaisina. Jotta naapurusto ei “tarpeettomasti huolestuisi“ oli tehtaan sireenikin poissa päältä. Myrkkypilvet Union Carbiden tehtaalta olivat levinneet jo 20 neliökilometrin alueelle ennen kuin asukkaat ehtivät paeta. Onnettomuuden seurauksena kuoli välittömästi 8 000 ihmistä ja tuhat eläintä. Lisäksi yli 500 000 ihmistä ja tuhansia eläimiä vammautui.

Bhopalin draama ei ole vieläkään ohi. 1980-luvun lopulla onnettomuuteen liittyvät sairaudet olivat jopa lisääntyneet. Kaikki sukupolvet onnettomuudesta lähtien, ympäristöstä puhumattakaan, ovat kärsineet saastumisen seurauksista. Pohjavedestä, vihanneksista ja äidinmaidosta löytyy edelleen mm. raskasmetallipitoisuuksia. Monet näistä myrkyistä rikastuvat ihmisten rasvakudoksissa ja periytyvät eteenpäin äidinmaidon kautta.

Union Carbide on jälkeenpäin haudannut maaperään myrkyllistä liejua piilottaakseen ongelmat. Alueen asukkaat joutuvat käyttämäään vettä, jossa on ainakin seitsemää haitallista kemikaalia. Näistä kaksi on karsinogeenisiä. Paikallishallinto on julistanut yli sadan kaivon veden juomakelvottomaksi, mutta Madhya Pradeshin osavaltio kieltää ongelman olemassaolon.


Lähteet: The International Campaign for Justice in Bhopal

Shristi (2002): Surviving Bhopal 2002, Toxic Present - Toxic Future. A Report on Human and Environmental Chemical Contamination around the Bhopal disaster site.New Delhi 2002.

Anastasia Laitila

16.06.2004