yksityistäminen: vesi

Kuka omistaa sateen?

- Veden yksityistäminen Sri Lankassa

Sanakirjassa vesi määritellään värittömäksi, mauttomaksi ja hajuttomaksi - sen tärkeimmän ominaisuuden ollessa sen kyky liuottaa muita aineita. Me Etelä-Afrikassa emme näe asiaa tällä tavoin. Meille vesi on perustavanlaatuinen ihmisoikeus, vesi on kaiken alkuperä - elämän antaja. (Runoilija Mazisi Kunene teoksessaan "Water Is Born All Peoples of the Earth".)

Vesi on arvokas luonnonvara, välttämätön inhimilliselle elämälle.
Vesi on yhteisesti omistettu. Etelä-Afrikan laissa säädetään vedestä,
että "sitä ei voi omistaa, vain oikeuden tai valtuutuksen sen käyttöön
(ympäristön ja ihmisen perustarpeiden täyttämiseksi)… Jokaisella
on oikeus saada käyttöönsä riittävä määrä vettä." Tänä päivänä useissa maissa, kuten Sri Lankassa, puhtaan veden saanti on kuitenkin uhattuna sen seurauksena, että ihminen yrittää kontrolloida ja hallita tätä luonnonvaraa.

Vesi vaihtaa omistajaa

Sri Lankan hallituksen ehdottama kansallinen laki vesivaroista sanoo,
että "kaiken pinta- ja pohjaveden omistaa valtio, ja sitä hallinnoi
hallitus yhteistyössä veden kuluttajien kanssa kaikkien srilankalaisten
hyväksi". Uusi käytäntö on tulosta jatkuvasta luonnonvarojen yksityistämisestä, jota ylikansalliset yhtiöt ja kansainväliset talousjärjestöt edistävät.

Jos vedestä tulee hallituksen omaisuutta, onko meillä oikeus käyttää
sitä? Voiko hallitus omistaa veden maaperässämme? Entä ilman, jota
me hengitämme, ja kuka omistaa sateen?

Tänään Sri Lankassa oikeus veteen siirtyy yhä enemmän ja enemmän
pois pienten yhteisöjen ulottuvilta, se siirretään salaa suurempia
tarkoituksia varten, ja myöhemmin vesi jaetaan uudelleen korkeampaan hintaan. Tästä lyhytnäköisestä toiminnasta koituvia seurauksia ihmisille ja ympäristölle ei voida aliarvioida. Alueella, jolla rajallisiin resursseihin kohdistuu jatkuvasti enemmän paineita, veden harvinaistuminen saattaa johtaa tuhoisiin konflikteihin ja katastrofeihin.

Yhtiöt kiskaisemassa tulppaa irti

Riisi on yhteiskuntamme peruselintarvike, ja vapaa pääsy veden käyttöön on välttämätöntä sen viljelemiseksi. Kansalliset päättäjät ja kansainväliset talousjärjestöt, kuten Maailmanpankki, IMF ja Asian Development Bank väittävät, että riisin viljelijät tuhlaavat vettä ja tämän vuoksi ovat velvoitettuja maksamaan siitä.

Jos mittaamme veden määrän, joka kuluu peltoviljelmillä ja vertaamme
siihen, joka haihtuu ja kuivuu pois, saamme tulokseksi keskimääräiset
30 prosenttia. Kuluuko tämä 70 prosenttia todella hukkaan? Suuri
osa virtaa takaisin kastelujärjestelmään ja tulee käyttöön alempana
virrassa. Kysymys on pikemmin siitä, ovatko kastelujärjestelmämme
tarpeeksi tehokkaita käyttämään veden uudelleen.

Vuosisatoja sitten kuningas Parakramabahu (1164-1197) rakennutti
järjestelmän, jossa vettä kierrätettiin niin, että joka pisara voitiin
käyttää maanviljelykseen. Tuolloin meillä kasvoi myös riisilajikkeita,
jotka eivät tarvinneet niin valtavia määriä vettä. Kansainvälinen
riisinviljelyä tutkiva instituutti (IRRI) tuhosi nämä lajikkeet Vihreän vallankumouksen aikana, ja nyt se haluaa vierottaa ihmisiä riisin peltoviljelystä.

Vaikka kastelujärjestelmiä hallinnoiva ministeri kieltää, että ehdotettu
vesivarojen käyttölaki sisältäisi määräyksen hintamekanismista,
tarkempi lukeminen paljastaa muuta. On selvää, että ehdotettu laki
tulee suojelemaan suuria yrityksiä, jotka omistavat oikeuksia veden
käyttöön. Pienkuluttajat joutuvat maksamaan suurempia hintoja vedestä, sähköstä ja muista vettä kuluttavista resursseista.

Tuhannet bolivialaiset täyttivät kadut protestoidessaan veden yksityistämistä vastaan huhtikuussa 2000. Brittiläiset sijoittajat, joukossaan Bechtel-yhtiö, joka oli mukana käynnistämässä ongelmien syntyä Boliviassa, vierailivat äskettäin Sri Lankassa tutkiakseen srilankalaisten yhtiöiden kanssa yhteisien hankkeiden kehitysmahdollisuuksia.

Oikeus veteen, oikeus riisiin!

Kaikki vesi sen kierrossa; joko maalla, maan alla tai pintakanavissa,
joko kastelujärjestelmiin järjestelmiin satava, niiden läpi virtaava
tai niissä imeytyvä, tulisi olla käytettävissä yhteiseksi hyväksi.
Vesi, jota tarvitaan ihmisten perustarpeiden täyttämiseksi ja kestävän ympäristön ylläpitämiseksi, täytyy taata oikeutena. Kansallisen hallituksen tulisi toimia maan vesivarojen vaalijana, ja sen valtaa tässä suhteessa tulisi käyttää yleisen luottamuksen pohjalta.

Hemantha Withanage, Sri Lankan Maan ystävät

Julkaistu Kansainvälisen Maan ystävien Link -lehdessä 5/6 2001

Suomentanut Saara Henriksson

01.06.2003