Kansainvälinen rahoitusyhtiö IFC

Kansainvälinen rahoitusyhtiö (International Finance Corporation, IFC) on Maailmanpankkiryhmän osajärjestö, jonka tehtävänä on "edistää sijoittamista kehitysmaiden yksityiselle sektorille köyhyyden vähentämiseksi ja ihmisten elämänlaadun parantamiseksi".

Viimeisen viiden vuoden aikana sekä Maailmanpankin että IFC:n yksityiselle sektorille myöntämä rahoitus on kasvanut huomattavasti, ja IFC:n oletetaan lisäävän tukeaan myös tulevaisuudessa. IFC:n johto on itse esittänyt tarvitsevansa lisärahoitusta kehitysmaiden tasaisen talouskasvun takaamiseksi, mutta toistaiseksi sen ei ole onnistunut vakuuttaa osakkeenomistajavaltioitaan, joista osa epäilee järjestön tehokkuutta tehtävänsä hoitamisessa.

Talouskasvun rooli korostuu IFC:n toiminnassa. Talouskasvu saattaa tuottaa voittoa yksittäiselle yritykselle ja luoda työpaikkoja, mutta tämä ei vielä riitä kehityksen edistämiseen ja köyhyyden lievittämiseen. Maailmanpankin omien tutkimusten mukaan köyhyys on joissakin maissa lisääntynyt samanaikaisesta talouskasvusta huolimatta. Lisäksi talouskasvu ei koidu koko kansakunnan hyödyksi, ellei myös investoida inhimilliseen kehitykseen, tueta yhteiskunnallisia ja ympäristönsuojeluohjelmia sekä selvitetä hallintoon ja rahoituksen säätelyyn liittyviä ongelmia.

Tällä hetkellä rahallinen tuotto on IFC:n yksi tärkeimmistä hankkeiden arviointikriteereistä. Kehityksen tukemiseksi arvioinnissa tulisi kuitenkin käyttää myös muita kuin puhtaasti rahamääräisiä mittareita. IFC:n virallisen menettelyohjeen mukaan kaikki toiminta on avointa ja siitä tiedotetaan kansalaisille. Usein järjestö kuitenkin pidättää tietoa yritysten liikesalaisuuteen ja kilpailuetuihin vedoten.

Liikesalaisuuskäsitteen pitäisi koskea vain taloudellisia seikkoja, mutta samaan periaateeseen vedotaan, kun ei haluta julkaista tietoa hankkeiden yhteiskunnallisista ja ympäristövaikutuksista. Nykykäytännön mukaan IFC:n kuuluu julkistaa osa hankkeen tiedoista ennen hankkeen hyväksymistä, mutta hyväksynnän jälkeen velvollisuutta ei enää ole.

Vuonna 1998 IFC muokkasi ja otti käyttöön Maailmanpankin yhteiskunnallisiin ja ympäristöasioihin liittyvät toimintaohjeet. Tästä huolimatta suuri osa työntekijöistä ei ole selvillä oman alansa toimintakäytännöistä. IFC ei myöskään ohjaa tarpeeksi henkilöstö- ja taloudellisia voimavaroja valvontaan, jossa selvitettäisiin, noudattavatko järjestön tukemat yli 1280 hanketta sen virallisia toimintakäytäntöjä. Toimintaohjeet ovat olleet Maailmanpankin käytössä useita vuosia, mutta niitä ei ole vieläkään uudistettu huomioimaan ihmisoikeuksia, sukupuolten ja yhteiskuntaryhmien välistä tasa-arvoa tai yrityksen vastuuta.

Vuonna 1999 IFC:n rahoitus jakautui rahoituspalveluille (36 %), infrastruktuurille (15 %), öljy-, kaasu- ja kaivosteollisuudelle (15 %), kemian- ja petrokemianteollisuudelle (7 %), sementti- ja rakennusmateriaaliyrityksille (5 %), ruokaan ja agribusinekseen (5 %), tuotantoon (4 %), hotelli- ja matkailualalle (3 %) sekä puu-, sellu- ja paperiteollisuuteen (2 %). IFC:n vuotuisissa raporteissa mainitaan useita kehityshyödyiltään epäilyttäviä hankkeita kuten Coca-Colan pullotustehdas Azerbaidzhanissa, maanlaajuinen kaapelitelevisioverkko Brasiliassa, risteilysataman rakentaminen Meksikossa ja teolliset sikafarmit Kiinassa. Onkin selvää, että monet IFC:n hankkeista eivät palvele köyhiempien etuja, lisää tasa-arvoisuutta tai edistä paikallisesti suuntautuneen talouskehityksen pitkän aikavälin näkemystä.

IFC:n tulisi valikoida sijoitushankkeensa tarkemmin ja selvittää, mitä muita kuin talouskasvuun liittyviä kehityshyötyjä niistä on. IFC:n tulisi edistää puhtaan teknologian kehittämistä ja sijoittaa hankkeisiin, jotka muuttavat nykyisiä, ilmastoa uhkaavia energiankulutussuuntauksia. IFC on kuitenkin yksi ilmastonmuutoksen päärahoittajista. Vuodesta 1999 lähtien IFC on antanut 533,4 miljoonaa US-dollaria polttonestemineraalien louhintaan, 205,7 miljoonaa dollaria moottoriajoneuvoille, 574 miljoonaa dollaria kemikaaleille ja petrokemikaaleille ja vielä enemmän fossiilisia polttoaineita käyttäville energiantuotantolaitoksille.

IFC:n rahoituksesta saavat osansa myös eräät maailman suurimmista yrityksistä kuten Rio Tinto, Citibank, Marriott ja ExxonMobil. Näiden yritysten vuotuinen liikevaihto on suurempi kuin kuin monien kehitysmaiden bruttokansantuote. Monikansalliset tai ulkomaalaisomistuksessa olevat yritykset kotiuttavat suurimman osan voitoistaan, joten niiden rahoittamisesta on vähän paikallista hyötyä. Joidenkin hankkeiden toteuttajiksi tällaiset yritykset soveltuvat paremmin, mutta tällöinkin IFC:n tulisi varmistaa paikallisten etujen maksimointi.

Yleisesti ottaen IFC:n tulisi kuitenkin tukea ensisijaisesti kotimaisia yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnan ja valtion hyvinvoinnista. IFC:n tulisi asettaa etusijalle ympäristön kestävyyttä edistävät sijoitukset kuten sähköautot ja -polkupyörät saasteisissa kaupungeissa, vaihtoehtoisten puutuotteiden kuten hampun kehitys ja käyttö, sertifioitu puuntuotanto, joukkoliikennejärjestelmät, luomuviljely ja saastuttamation tuotanto.

IFC rahoittaakin tällä hetkellä muutamia ympäristön kannalta hyödyllisiä projekteja. Se tukee esimerkiksi Perussa Conservera Amazonica -projektia, jossa hankkeen sponsori on sitoutunut olemaan käyttämättä hyönteismyrkkyjä tai lannoitteita ja on Forest Stewardship Councilin sertifioitavana. Hankkeesta koituu tuloja paikalliselle alkuperäisväestölle muun muassa 500 työpaikan muodossa.

Rahoittajana, pääoman liikuttajana ja joidenkin hankkeiden osaomistajan IFC voi vaikuttaa kehitysasioihin merkittävästi. Kysymys kuuluukin, kuinka halukas IFC on käyttämään tätä vaikutusvaltaansa ja kuinka nopeasti sitä käytetään?

IFC voisi halutessaan toimia yrityksen kanssa sen vastuullisuuden parantamiseksi. Sillä on tällä hetkellä lista hankkeista, joille ei myönnetä rahallista tukea ympäristö- tai yhteiskunnallisten vaikutusten vuoksi. Listalla ovat esimerkiksi asetuotanto ja -kauppa, uhkapelit sekä uhanalaisilla eläimillä, otsonikerrosta tuhoavilla kemikaaleilla ja radioaktiivisilla materiaaleilla käytävä kauppa.

Listalta puuttuvat mm.

1. maailmanperintökohteisiin, kansallispuistoihin tai suojelualueisiin vaikuttavat hankkeet

2. infrastruktuuri- tai louhintahankkeet trooppisessa, lauhan vyöhykkeen tai boreaalisissa metsissä

3. öljy-, kaasu- ja kaivosteollisuussijoitukset

4. pysyvien orgaanisten haitta-aineiden tuotantoon tai käyttöön liittyvät hankkeet

5. suuret padot, joilla on merkittäviä ympäristö-/yhteiskunnallisia vaikutuksia tai jotka vaativat suuren ihmismäärän uudelleensijoittamista

6. mangrovesoille sijoittuva kalanviljely

7. suuret karjatilat

Raportista Dubious Development: How the World Bank's Private Arm Is Failing the Poor and the Environment (Friends of the Earth, 2000)

toimittaen kääntänyt Eija Vinnari