Aasian kehityspankki ja hyvä hallinto -
mahdoton yhdistelmä?

Hyvästä hallinnosta puhutaan nykyään niin paljon, että sitä voisi kutsua jopa kehitysdiskurssin suosikkitermiksi. Hyvän hallinnon vaatimus on vakiintunut rakennesopeutusohjelmien ehtoihin ja sen puutetta pidetään syynä moniin talouden kriiseihin.

Aasian kehityspankki ylpeilee olevansa ensimmäinen kansainvälinen rahoituslaitos, joka on integroinut hyvän hallinnon periaatteen toimintaansa. Mutta mitä se tarkoittaa hyvällä hallinnolla? Sitä on pohtinut raportissaan Focus on the Global South-instituutin tutkijaryhmä. Sen mukaan Aasian kehityspankin (ADB) lähestymistapa hallintoon on ennen kaikkea taloudellinen: se tarkoittaa tehokasta julkisten resurssien käyttöä ja kehitysohjelmien johtamista. Vuonna 1999 muotoiltu hallinto-ohjelma ei käsittele lainkaan esimerkiksi kansalaisten osallistumista hallintoon.

ADB: n kehitysohjelmat perustuvat uskoon vapaiden markkinoiden autuaaksitekevästä vaikutuksesta. Hyvän hallinnon periaatteen korostaminen näyttääkin olevan sille ainoastaan keino markkinatalouden vakiinnuttaminen jäsenmaissa. ADB:n peruskirja kieltää sitä puuttumasta jäseniensä sisäisiin poliittisiin kysymyksiin, mutta toisaalta se ei voi olla vaikuttamatta niihin omalla toiminnallaan. Koska se ei ole kiinnostunut hallinnon poliittisesta puolesta, se myöskään juurikaan piittaa ohjelmien vaikutuksesta ihmisoikeuksiin tai demokratiaan. ADB on identifioinut hyvän hallinnon elementeiksi vastuun, osallistumisen, ennustettavuuden ja läpinäkyvyyden, mutta se ei toteuta näitä periaatteita aina edes omassa toiminnassaan.

Aasian kehityspankki on perinteisesti suosinut suuria infrastruktuuriin liittyviä hankkeita, kuten patoja tai teollisuuslaitoksia. Osoittamalla yhteyden suurten projektien ja talouden kasvun välillä, ADB ja sen teollistuneet rahoittajamaat pystyvät luomaan yhä uusia markkinoita omille tuotteilleen, ja palveluilleen kuten esimerkiksi tekniselle avulle.

ADB käyttääkin köyhyyden vähentämisen retoriikkaa hyväkseen päästäkseen käsiksi jäsenmaidensa sosiaalisektoreihin. Se ajaa paikallisen eliitin tuella sellaisia talousuudistuksia, jotka palvelevat vain pienen ydinjoukon etuja. Nämä samaiset toimet ajavat ihmisiä velkaloukkuun ja ylläpitävät korruptoitunutta hallintoa.

ADB ei ole pystynyt itse noudattamaan avoimuutta koskevia sääntöjään ja näin ollen henkilökunnan onkin pitänyt kehittää omia, epävirallisia toimintamalleja. Kansalaisilta pimitetään tahallisesti tietoa, eikä asianomaisille kerrota projektien vaiheista, saati sitten oteta heitä mukaan suunnitteluun. ADB väittää, että vuorovaikutteinen toimintapa on ensisijaisen tärkeätä, mutta käytännössä se toimii päinvastoin.

Raportti käsittelee useita esimerkkitapauksia, jossa ADB:n toimet ovat jyrkässä ristiriidassa sen asettamien ohjeiden kanssa. Access to Justice Programme, Pakistanissa toteutettu oikeusjärjestelmän uudistusohjelma, on yksi näistä. Ohjelman tavoitteista puuttuvat kokonaan viittaukset kansalliseen perustuslakiin tai edes kansainvälisiin sopimuksiin. On myös huolestuttavaa, että laki rinnastetaan oikeuteen maassa, joka ei ole onnistunut kovinkaan hyvin toimeenpanemaan perustuslakiaan. Myös ihmisoikeusrikkomukset ovat yleisiä Pakistanissa. Kun otetaan huomioon, että tämän ohjelman yksi tavoite on saada oikeusjärjestelmä, poliisi ja hallinto vastuuseen teoistaan, on kummallista että nämä samat instituutiot on asetettu sen toimeenpanijoiksi. Ohjelmassa ei myöskään viitata valtion ja lakien suhteeseen tai syrjinnän poistamiseen. Oikeusjärjestelmän uudistukset keskittyvät lisäksi taloutta ja liike-elämää palveleviin lakipykäliin; köyhän kansan asemaan ei siinä puututa laisinkaan, esimerkiksi erittäin tarpeellisten työlakien muodossa.

Toinen esimerkki tulee Indonesiasta, jossa ADB rahoittaa hallituksen toteuttamaa projektia Citandy-joen suunnan muuttamiseksi. Projektin oletettu tavoite on suojella Segara Anakanin laguunin ainutlaatuinen ekosysteemi, jota uhkaa liettyminen. Joen paikan siirtämistä perustellaan kolmella väittämällä, jotka ovat rannikon kalastajien etu, ehdotettu katkarapujen kasvatusprojekti laguunissa ja laguunia ympäröivän maatalouden tehokkaampi viemäröinti. Voidaan helposti osoittaa, että projektista aiheutuvat haitat ovat suuremmat kuin nämä oletetut edut. Esimerkiksi katkarapujen viljely muualla Indonesiassa on lähes kaikissa tapauksissa johtanut projektien epäonnistumisen lisäksi järjettömiin ympäristötuhoihin. Alueella on runsaasti vastustusta projektia kohtaan ja onkin kyseenalaista, miksi ADB rahoittaa tällaista projektia, kun yksinkertaisilla metsänistutuksilla voitaisiin saavuttaa hyviä -ja ympäristöystävällisiä - tuloksia.

ADB:n toimia ei suinkaan niellä puraisematta muuallakaan. Esimerkiksi Intiassa on vastustettu sen toimia jo kauan. Madhya Pradeshin osavaltiossa 150 ihmistä pidätettiin protestissa ADB:ta ja Maailmanpankkia vastaan tammikuussa 2001. Samalla kun ADB:n ohjelmat leikkaavat rankalla kädellä julkisen sektorin menoja, se kaavailee kansalaisjärjestöille suurempaa roolia, mutta ei suinkaan toimintaohjelman muodostamisessa, vaan palvelujen tarjoamisessa. ADB ei noudata julkisuusperiaatetta omassa toiminnassaan, vaan pitää projekteja koskevat tiedot visusti omien seiniensä sisällä ja konsultoi kansalaisyhteiskuntaa minimaalisen vähän.

On kunnioitettavaa, että Aasian kehityspankki on valmistellut toimintaohjelman, joka kannustaa hyvän hallinnon osa-alueiden kehittämiseen. Sen tulisi kuitenkin itse muuttaa toimintatapojaan radikaalisti, jotta tämä ohjelma olisi muutakin kuin pelkkää sanahelinää.

Kirsi Salonen

Lähde:

Good Governance or Bad Management: An Overview of the ADB's Decision Making Processes and Policies. Focus on the Global South, Thailand, May 2002. www.focusweb.org.