Maailmanpankin, IMF:n ja WTO:n yhteistyö

Maailmankauppaneuvottelujen viimeisin kierros, jota kannattajat kutsuvat Dohan kehitysohjelmaksi, on murenemassa käsiin. WTO:n pääjohtaja on kutsunut koolle Maailmanpankin ja IMF:n johtajat estämään kierroksen täydellisen hajoamisen.

13.5. johtajat puhuivat Yleisneuvostolle, WTO:n korkeimmalle päätöksentekoelimelle, laitostensa välisen yhdenmukaisuuden lisäämisen eduista. Yhteiskunnallisten järjestöjen mielestä sanan "yhdenmukaisuus" käyttäminen on juoni, jolla yritetään saada maat hyväksymään joukko epäonnistuneita taloudellisia toimenpiteitä. Monet kehitysmaiden valtuutetut kyseenalaistivat laitosten johtajien näkemyksen, jonka mukaan köyhyyden vähentäminen vaatii pikaista liberalisoinnin lisäämistä. Pankin ja IMF:n tarkkailijoiden mielestä laitokset pitävät liberaalisaatiota päämääränä eivätkä yhtenä monista elinolojen parantamiseen johtavista keinoista.

Tulevan vuoden työjärjestyksessään Pankki myöntää, että liberalisaatiotoimenpiteistä saattaa seurata epätasa-arvon sekä lyhytaikaisen työttömyyden lisääntymistä. Toimintaohjelman kyseenalaistamisen sijaan Pankki pyrkii varmistamaan "korvausjärjestelmien asianmukaisen suunnittelun". Samalla tavoin IMF-johtaja Horst Kähler vakuutti yleisneuvostolle, että IMF on sitoutunut avustamaan myös liberalisaatiotoimenpiteiden aiheuttamista maksutasapainon häiriöistä kärsiviä maita.

Köhler lisäsi, että IMF pyrkii antamaan joustavammin lainoja merkittävistä ulkoisista shokeista kärsiville maille. Kriitikkojen mielestä tämä osoittaa IMF:n virheellisesti tulkitsevan pitkäaikaiset rakenteelliset tasapainohäiriöt lyhytaikaisiksi shokeiksi, joita voidaan hoitaa loputtomaan velkakierteeseen johtavalla lainanannolla. Monet maat ovat valittaneet, että IMF:n ehtojen noudattaminen on asettanut ne huonompaan asemaan WTO-neuvotteluissa.

Neuvostolle antamassaan lausunnossa WTO:n pääjohtaja Supachai Panitchipakdi korosti IMF:n roolia maailmanlaajuisen taloudellisen tasapainon varmistamisessa. Kaakkois-Aasian, Venäjän, Argentiinan ja Turkin kriisit huomioon ottaen on kuitenkin syytä kyseenalaistaa IMF:n ohjeet taloudellisen vakauden saavuttamiseksi. Hiljattain ilmestyneessä artikkelissa IMF myönsikin, että taloudellisen liberalisaation ja talouskasvun välisestä yhteydestä ei ole todisteita ja että liberalisaatiolla tuntuu olevan yhteys lisääntyneeseen kriisialttiuteen.

WTO:n johtaja pyysi Maailmanpankkia yhteistyöhön sääntöjen laatimiseksi kehitysmaille myönnettävistä etuoikeuksista. Maailmanpankin aiheesta laatima artikkeli on kuitenkin kohdannut vastustusta, jonka mukaan Pankin suositukset vain vahvistavat kriitikkojen näkemystä siitä, että Pankki on kiinnostunut lähinnä suurten teollisuusmahtien eduista.

Kansainväliset rahoituslaitokset ovat kehottaneet kehitysmaita sisällyttämään kaupankäynnin kehitys- ja köyhyydenvähentämisstrategioihinsa. Kaupan sisällyttämisestä suunnitelmiin on kuitenkin erimielisyyksiä. British Overseas Development Instituten hiljattain julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että lahjoittajien ja köyhien maiden väliset epäsymmetristen voimasuhteiden vuoksi kaupan sisällyttäminen kehityssuunnitelmiin ei olisi itsenäistä eikä maakohtaista.

Lukuisia ehdotuksia tehtiin Pankin ja IMF:n välisen yhteistyön lisäämiseksi, kuten tarkkailijastatuksen myöntäminen Pankille ja IMF:lle WTO:n kauppaneuvottelukomiteassa sekä WTO:n, IMF:n ja Maailmanpankin välisen, tärkeimpiä aihealueita koskevan tiedonvälityksen lisääminen.

Tarkkailijoiden mukaan ei ole mitään syytä, miksei nykyinen, Monterreyssä 2002 käynnistetty kehitystä rahoittava Finance for Development -prosessi voisi toimia virkamiesten sekä kauppa-, rahoitus- ja kehitysalan ministeriöiden yhteydenpitokehikkona. Ainoastaan WTO:n, Maailmanpankin ja IMF:n välinen yhteydenpito vaikuttaa yritykseltä viedä YK:lta sen keskeinen rooli yhteistyöohjelman määrittelyssä.