|
doha
KOHTI
DOHAA: |
Maailman kauppajärjestön
WTO:n neljäs ministerikokous Dohassa, Qatarissa
9.-13.11. 2001
[Tapahtumat
esitetty kronologisessa järjestyksessä alhaalta
ylöspäin]
WTO aloittaa uuden neuvottelukierroksen
WTO:n ministerikokous Dohassa päättyi 14.11.
uuden kauppaneuvottelukierroksen hyväksymiseen.
Kummallista on, että jo tammikuussa alkaville neuvotteluille
asetettiin kolmen vuoden aikataulu, mutta investointeja,
kilpailua, julkisten hankintojen avoimuutta ja kaupan
helpottamista (Singapore issues) koskevat neuvottelut
aloitetaan vasta kahden vuoden kuluttua, viidennen ministerikokouksen
jälkeen. Singapore-asiat neuvoteltaisiin siis vuodessa,
koska koko neuvotteluohjelma on hyväksyttävä
kerralla (single undertaking).
Huolestuttavaa on myös WTO:n "demokratiakehitys".
Dohan kokous oli vielä Seattleakin suljetumpi ja
epädemokraattisempi, mutta WTO:n johto pitää
menettelyjä tehokkaampina ja suunnittelee niiden
vakiinnuttamista jatkossa.
Kansalaisjärjestöjen raporttien mukaan Intia
suostui hyväksymään loppulauselman ainoastaan
seuraavan Qatarin talousministerin lisätekstin
jälkeen:
"I would like to note that some delegations
have requested clarification concerning pragraph, 20,
23, 26 and 27 of the draft declaration. Let me say that
with the respect to the reference to an "explicit
consensus" being needed, in these paragraphs, for
a decison to be taken at the Fifth Session of the Ministerial
Conference, my understanding is that, at that Session,
a decision would indeed need to be taken, by explicit
consensus, before negotiations on Trade and Investment
and Trade and Competition Policy, Transparency in Government
Procurement, and Trade Facilitation could proceed.
In my view, this would give each Member the right
to take a position on modalities that would prevent
negotiations from proceeding after the Fifth Session
of the Minsterial Conference until that Member is prepared
to join in an explicit consensus. "
Neljäs päätösluonnos jaettiin,
kun ministerit olivat jo poistumassa
WTO:n ministerikokousta Dohassa käydään
edelleen yliajalla. Kokouksessa on juuri jaettu neljäs
loppulauselmaluonnos, jossa esitetään muutoksia,
vaikka osa jäsenmaiden edustajista on poistunut
tai poistumassa Dohasta (mm. EU:n kauppakomissaari Pascal
Lamy on jo lähtenyt).
Niin sanottuihin Singaporen kysymyksiin eli investointeihin,
kilpailuihin, julkisten hankintojen avoimuuteen ja kaupan
helpottamiseen on tullut merkittäviä muutoksia:
eilen jaetussa, kolmannessa loppulauselmaluonnoksessa
esitettiin päätöstä neuvottelujen
aloittamisesta tehtäväksi viidennessä
ministerikokouksessa. Neljännessä luonnoksessa
sen sijaan esitetään neuvottelujen aloittamista
viidennen ministerikokouksen jälkeen "siellä
tehtävän, neuvottelumuotoja koskevan selkeän
konsensukseen nojautuvan päätöksen pohjalta".
Huhujen mukaan Intia aamulla oli suostunut kierroksen
aloittamiseen jos tekstiilien markkinoillepääsyä
helpotetaan, mutta ilmeisesti nähtyään
uuden luonnoksen on jälleen vaatinut Singapore-kysymysten
poistamista deklaraatiosta. Asetelma on hyvin kummallinen,
varsinkin kun CNN:n tv-lähetyksessä kuulemma
Intian lisäksi Barbados, Jamaika ja Kuuba vastustavat
uutta esitystä, vaikka aiemmin muut olivat ilmeisemmin
taipuneet.
Viimeisin ministerikokouksen loppulauselmaluonnos löytyy
osoitteesta:
http://www.ictsd.org/
Kehistysmaat uhkailtu hyväksymään uusi
kierros, Intia eristetty
Aamulinnut Dohassa lauloivat, että Intia vastusti
ainoana uusien neuvottelujen aloittamista, ja kävi
kahdenkeskisiä neuvotteluja WTO:n pääjohtajan
Mike Mooren kanssa. Afrikan maat, jotka aiemmin tukivat
Intiaa, olisi peloteltu hiljaisiksi.
Financial Times kirjoitti tiistai-aamuna verkkolehdessään,
että EU olisi saanut läpi muutoksia maatalousosion
muotoiluun, niin että "vientituet eivät
ole tällä hetkellä välttämättä
neuvottelujen päämäärä."
Iltapäivällä Intian sanottiin jo antaneen
periksi ja keskustelevan parhaillaan USA:n kanssa tekstiilien
markkinoillepääsystä.
Uusin esitys päätöslauselmaluonnokseksi
epädemokraattista valtapeliä
Tiistai-aamupäivänä Dohassa jaettiin
kolmas päätöslauselmaluonnos, jonka sisältö
on edelleen jäsenmaiden enemmistön toiveiden
vastainen. Deklaraatioluonnoksessa esitetään
muun muassa neuvottelujen aloittamista investoinneista,
kilpailusta, julkisista hankinnoista, kaupan helpottamisesta
ja teollisuustuotteiden lisäalennuksista. Dohassa
oli myös sitouduttu ratkaisemaan kehitysmaiden
muun muassa aiempien sopimusten täytäntöönpanoa
koskevat 104 neuvotteluesitystä, mutta päätöslauselma
ohittaa nämä esitykset.
WTO ajaa jäsenmaidensa tahdon vastaisesti yhä
myös suuryhtiöille oikeutta elämän
patentointiin vastoin alkuperäisyhteisöjen
oikeuksia ja YK:n varoituksia siitä, että
nämäTRIPs-sopimuksen säädökset
elämän patentoinnista vaarantavat useita ihmisoikeuksia,
kuten oikeuden ruokaan.
Nk. "fasitaatioryhmien" keskusteluissa Dohassa
oli vain kuusi teemaa, muita aiheita varten oli maanantaina
asetettu "muut asiat" ryhmä, jonka puheenjohtajana
oli Botswana. Ryhmän asettamisesta ilmoitettiin
Committee of the Wholen kokouksessa paikallista aikaa
18.00. jota ennen 35 maata oli jo tavannut asian merkeissä.
Fasilitaatioryhmät jatkoivat illalla luonnostekstien
laatimista.
EU:n ryhmässä maatalous tuottaa jälleen
kerran suurimpia vaikeuksia. Ranska ja Irlanti vastustavat
kiivaasti maatalouden vientitukien lakkauttamista. Kanada
puolestaan on vaatinut vahvempaa muotoilua maataloustukien
lakkauttamiseen.
BBC:n uutisten mukaan EU on harkinnut jopa kävelevänsä
ulos neuvotteluista, mikäli kauppaa ja ympäristöä
koskevissa kysymyksissä ei "edistytä".
Intia on tiukasti hylännyt tämänkin
loppulauselmaesityksen, eikä se ole jäänyt
yksin.
TRIPs ja julkinen terveys hyväksytty
Maanantai-iltana Dohassa päästiin sopuun
TRIPs-sopimusta ja julkista terveyttä koskevasta
loppulauselmaehdotuksesta. Deklaraatiossa on voittopuolisesti
kehitysmaiden ehdotuksia, vaikka terveyden yhdistämistä
immateriaalioikeuksiin sinänsä voidaan pitää
kyseenalaisena.
TRIPs-lauselmasta jäi joitakin yksityiskohtia
ja sanamuotoja viilattavaksi tiistaille, mutta pääpiirteissään
lausunto hyväksyttiin maanantai-iltana. Päätöslauselman
mukaan "mikään TRIPs-sopimuksessa ei
saa estää jäsenmaita asettamasta toimenpiteitä
suojatakseen julkista terveyttä". Lisäksi
jäsenmaat saavat itse määritellä,
milloin kyseessä on julkinen terveyskriisi tai
kansallinen hätätila [joka vaatii poikkeustoimia].
Jäsenmaat joilla on heikot tai ei lainkaan mahdollisuuksia
lääkkeiden tuotantoon eivät juurikaan
hyödy lisenssoinnista. Päätöslauselmassa
annetaan WTO:n TRIPs-neuvostolle tehtäväksi
"ratkaista ongelma ennen vuoden 2002 loppua."
Lahjontaa ja painostusta Dohassa
WTO:n neljös ministerikokous käynnistyi perjantaina
9.11. pienryhmäneuvotteluilla. Kansainvälisten
Maan ystävien Doha-tiimin mukaan EU:n delegaatio
oli tavannut joitakin Afrikan maiden ministerejä
perjantaina ja tarjonnut 50 miljoonaa euroa kehitysapuna,
mikäli maat hyväksyvät uuden neuvottelukierroksen
WTO:ssa. Kun kauppakomissaari Lamylta kysyttiin, onko
tämä lahjontaa, hän kuulemma "vain
hymyili".
Teemoittain jaettuihen pienryhmien ("facilitated
working groups") puheenjohtajiksi on - ilmeisesti
pääjohtaja Mike Mooren ja Quad-maiden (USA,
EU, Japani, Kanada) yksityisissä kokouksissa -
valittu sellaisten maiden edustajia, jotka kannattavat
uutta neuvottelukierrosta. Ryhmien puheenjohtajat ovat
itse valinneet, mitkä jäsenet ryhmiin kutsutaan.
Ryhmien toiminnalle ei ole etukäteen sovittua menettelytapaa,
vaan puheenjohtaja saa ratkaista senkin kuten parhaaksi
näkee. Koko WTO-jäsenistön tapaamisessa
perjantai-aamuna Intia ja jotkut Afrikan maat kritisoivat
voimakkaasti neuvotteluprosessia. Ne painottivat, että
menettelyn tulisi olla avointa,neuvottelevaa ja että
pienempien työryhmien tulosten olisi oltava paikalla
olleiden konsensuspäätös eikä ryhmän
puheenjohtajan esittelemä asiakirja siitä,
mitä hänen mukaansa ryhmässä käsiteltiin.Kehitysmaat
pelkäävät, että tämänkaltainen
toiminta johtaa jälleen niiden näkökulmien
syrjäyttämiseen.
Lauantaina 11.11. neuvotteluja käytiin vielä
pienryhmissä viidestä aiheesta: maatalous,
Singaporen päätösten toimenpano (1996),
ympäristö, WTO:n säännöt sekä
intellektuaalioikeudet (TRIPs). Ryhmät ovat periaatteessa
avoimia, mutta kehitysmaiden edustajat ovat valittaneet,
ettei niiden ajankohdista ja asialistasta saa tietoa.
Esitysluonnoksia odotetaan sunnuntai-aamuksi. Useat
kehitysmaat vastustavat edelleen uusien aiheiden ottamista
WTO:n piiriin. Teollisuusmailla on vaikeuksia päästä
sopuun toimeenpanokysymyksista. TRIPs-sopimuksta ja
julkisen terveyttä koskevaa erillislausuntoa ei
ole vielä lainkaan käsitelty.
EU:n delegaatiossa on 15 neuvoantajaa, joista viisi
on kansalaisjärjestöjen (ympäristö,
kehitys jne) edustajia ja ainakin osa muista liike-elämän
edustajia. Tähän mennessä EU on pitänyt
tiukkaan kiinni omista kannoistaan, esimerkiksi kehitysmaiden
ja kansalaisjärjestöjen vastustamasta investointisopimuksesta
ei olla valmiita tinkimään. EU on, maatalouskomissaari
Fischlerin kauniista puheista huolimatta, ollut nihkeä
vähentämään kehitysmaille haitallisia
maatalouden vientitukiaan. EU:n mukaan ministerikokouksen
loppuasiakirjaluonnoksessa "mennään jo
liian pitkälle" vientitukien lakkauttamisessa.
Sen sijaan Cairns-ryhmä, johon kuuluu suuria maataloustuottajamaita
kehitys- ja teollisuusmaista, on vaatinut kaikkien vientitukien
lakkauttamista ja maatalouden ottamista täysin
tavarakaupan piiriin. USA tuntuu kannattavan suorien
vientitukien lakkauttamista, sillä sen oma tukijärjestelmä
ei ole nimellisesti vientitukea. EU onkin painottanut
USA:n myöntämien edullisten vientiluottojen
lakkauttamista.
Kehitysmaat vaativat "kehityslaatikon" (development
box) luomista maataloussopimuksen yhteyteen, jotta voidaan
varmistaa oikeus omavaraiseen ruoantuotantoon. Yhdysvallat
vastustaa esitystä, EU on Kehitysyhteistyön
palvelukeskuksen kehityspoliittisen sihteerin Suvi Virkkusen
mukaan ollut myönteisempi.
Dohan ministerikokoukseen osallistuvista kansalaisjärjestöistä
(non-governmental organization) lähes 2/3 on elinkeinoelämän
lobbausjärjestöjä. Paikalla ovat ainakin
European Services Forum (ESF, jonka suomalaisena jäsenenä
on Fortum), Transatlantic Business Dialogue (TABD) sekä
UNICE (eurooppalaisten teollisuuden ja työnantajien
liitto, Suomesta TT ja palvealan työnantajat).
Koko ministerikokouksen asialista heijastaakin yritysten
intressejä.
Sponsorit
Dohan ministerikokousta sponsoroivat virallisesti Exxon
Mobil, The Commercial Bank of Qatar sekä Doha Bank.
Pääsponsoreita ovat Qatar National Bank, Qatar
Fertiliser Company, Abdullah Abjulghani & Bros.
Co W.L.L., Joldah Motor and Trading Company, Mercedez-Bentz,
Modern Home ja Samsung electronics. Muita sponsoreita
ovat Totalfina ELF, Occidental Petrolium of Qatar, Qatar
Navigation, Maersk Oil Qatar As sekä Qatar Telecom
(Q-tel).
Toinen loppulauselma laiton
WTO:n yleisneuvoston puheenjohtaja Stuart Harbinsonin
kirjoittama toinen Dohan kokouksen loppulauselmaluonnos
ei tyydyttänyt kehitysmaita ensimmäistä
paperia enempää, itse asiassa melkeinpä
vähemmän. Toinen luonnos lähetettiin
myös WTO:n nimissä mutta ilman yleisneuvoston
hyväksyntää - siis WTO:n sääntöjen
vastaisesti. Harbinson totesi menetelleensä "omalla
vastuullaan". Intian kauppaministeri Murasoli otti
viikkoa ennen ministerikokousta voimakkaan kannan deklaraatioluonnosta
ja uusia asioita vastaan, mikä saattaa antaa Afrikan
maille niiden tarvitsemaa tukea.
Henkisiä teollis- ja tekijänoikeuksia (TRIPs-sopimus)
sekä julkista terveyttä käsittelevä
luonnos on eräs kiistanalaisimmista kysymyksistä.
Etelä-Afrikan aloitteesta Dohan kokoukseen valmisteltiin
lausuntoluonnos, jossa käsitellään hallitusten
oikeutta tehdä poikkeuksia TRIPs-sopimukseen kun
on kyse julkisesta terveydestä. Kehitysmaiden ehdotus
oli, ettei TRIPS voisi estää hallituksia tekemästä
toimenpiteitä, joilla suojataan julkista terveyttä
ja turvataan lääkkeiden saatavuus kaikille.
Vaihtoehdoksi tälle teollisuusmaat (ilmeisesti
erityisesti USA) tarjosivat oikeutta puuttua "julkisiin
terveyskriiseihin".
Dohan loppulauselmaluonnos valmistunut
WTO:n yleisneuvoston puheenjohtajan Stuart Harbinsonin
laatima Dohan ministerikokouksen loppulauselmaluonnos
toimitettiin jäsenvaltioiden hallituksille torstaina
27.9. WTO:n pääsihteeri Mike Moore ylisti
deklaraatioluonnosta ja toimeenpanokysymyksiä käsittelevää
ehdotusta "perustaksi, joiden avulla Dohassa voidaan
saavuttaa konsensus tulevaisuuden toiminnasta."
Paperit toimivat ministerikokouksessa neuvottelujen
raamina. Sekä Moore että Harbinson toivovat,
että Dohaan mentäessä olisi olemassa
jo valmiita päätösehdotuksia.
Ennen Dohan ministerikokousta on suunniteltu järjestettäväksi
vielä
epävirallinen ministeritapaaminen (mahdollisesti
Singaporessa,
mahdollisesti lokakuun puolivälissä), jossa
keskustellaan Harbinsonin
paperista.
Loppulauselmaluonnoksessa esitetään laajennettuja
neuvotteluja, vaikka Afrikan maat, vähiten kehittyneet
maat (49), seitsemän Etelä-Aasian maata sekä
kuusi Etelä-Amerikan maata ovat ilmoittaneet vastustavansa
uuden, laajan neuvottelukierroksen aloittamista.
Maatalouden osalta Harbinson ei esitä käytännössä
minkäänlaisia
valtuuksia, vaan muun muassa "viittaa käynnissä
oleviin neuvotteluihin" ja "pitkäaikaiseen
päämäärään maatalouden
uudistamisesta." Maatalous on kautta linjan ollut
WTO:ssa kaikkein kiistanalaisimpia kysymyksiä,
ja esimerkiksi EU ei ennen Seattlen kokousta päässyt
neuvottelumandaatissaan yksimielisyyteen maatalouskysymyksistä.
Markkinoillepääsystä loppulauselmaluonnos
esittää tariffien vähentämistä
tai poistamista kaikkien muiden paitsi maataloustuotteiden
osalta.
Harbinson on tyytyväinen myös palvelujen
kaupasta käynnissä olevien neuvottelujen edistymiseen,
ja pitää niitä sopivana pohjana Dohan
kokoukseen.
Kilpailusopimuksen osalta Harbinson esittää
edelleen
kilpailulainsäädännön luomista,
jossa käsiteltäisiin perusperiaatteet,
paljaiden kartellien kielto sekä kilpailuinstituutioiden
luominen
kehitysmaihin.
Julkisten hankintojen suhteen Harbinson ehdottaa, että
neuvotteluja
käytäisiin ainoastaan hankintojen avoimuudesta.
Monenkeskisten ympäristösopimusten (Multilateral
Environmental
Agreements, MEAs) ja monenkeskisen kauppajärjestelmän
suhdetta pyritään "syventämään",
ja kiinnittämään huomiota tilanteisiin,
joissa kaupan rajoitteiden purkaminen tai vähentäminen
voi "hyödyttää kaupankäyntiä,
ympäristöä ja kehitystä." Kaupan
teknisten esteiden komiteaa (Committee on Technical
Barriers to Trade) kehotetaan jatkamaan merkintöihin
liittyvää työtään, jotta voitaisiin
varmistaa, ettei merkintöihin liittyvästä
lainsäädännöstä tule "piilotettuja
kaupan rajoitteita."
Elektroniselle kaupalle ei haluta asettaa tulleja ennen
viidettä
ministerikokousta (2003).
Velasta, kaupankäynnistä ja rahoituksesta
esitetään WTO:n yleisneuvoston valvonnassa
tehtävää tutkimusta. Lisäksi WTO
ottaa vastaan "mahdollisia ehdotuksia toimenpiteistä,
joilla WTO:n kompetenssin ja mandaatin puitteissa"
voitaisiin löytää ratkaisu kehitysmaiden
velkaongelmaan, sekä "vahvistaa kansainvälisen
kaupan, rahoitus- ja rahapolitiikan koherenssia. "
Samoin esitetään yleisneuvoston alla tehtävää
tutkimusta kaupankäynnin ja teknologian siirron
välisestä suhteesta sekä vastaanotetaan
mahdollisia ehdotuksia siitä, miten WTO voisi lisätä
teknologian siirtymistä kehitysmaihin.
Kohti Dohaa
WTO:n sihteeristö ja EU ajavat edelleen voimakkaasti
uuden, laajan
kauppaneuvottelukierroksen aloittamista WTO:n neljännessä
ministerikokouksessa Qatarissa, Dohassa marraskuussa
9.-13.11. WTO:n pääjohtaja Mike Moore ilmaisi
lounastapaamisellaan EU:n
suurlähettiläiden kanssa heinäkuussa
tyytymättömyytensä siitä, kuinka
avoimuuteen tähtäävät neuvottelut
eivät tuota vaivan arvoisia tuloksia. Hän
oli närkästynyt myös siitä, että
WTO-suurlähettiläät Genevessä puhuvat
toista kuin pääministerit puhelimessa. Moore
aikoo Dohan kokouksen jälkeen kehittää
WTO:lle "tehokkaampia toimintatapoja", mutta
asiaa ei voi tässä vaiheessa ottaa esiin,
koska se voisi "vaikeuttaa neuvotteluja entisestään."
Moore kertoi myös osallistuneensa G8-maiden loppulausuman
WTO-osuuden kirjoittamiseen.
Järjestötapaaminen Genevessä
International Centre for Trade and Sustainable Development
järjesti
avoimen keskustelutilaisuuden Mooren kanssa 11.9. 2001.
Mike Moore uskoo vakaasti, että uusi kierros on
ainoa keino ratkaista maailmankaupan ongelmat. Sen epäonnistuminen
johtaisi "viidakon lakiin" ja on verrattavissa
siihen, että "nousisi yksinään kehään
Mike Tysonia vastaan."
Kuva:
WTO pääjohtaja Mike Moore |
Moore vakuuttaa "massiivisten kauppaneuvottelujen"
alkavan ensi vuonna, kysymys on vain siitä, käydäänkö
niitä WTO:ssa vai alueellisissa ryhmissä.
Harbinsonin mukaan jälkimmäinen olisi katastrofaalista
pienten talouksien kannalta. "Kaupankäynnin
säännöt ovat huonot/heikot, mutta meillä
ei ole muutakaan."
Kun Moorelta kysyttiin, miksi Thaimaan pitäisi
ryhtyä viemään riisiä
teollisuusmaihin, kun 20% maan väestöstä
kärsii vajaa- tai
aliravitsemuksesta, Moore vastasi: "Samasta syystä,
kun Saksa vie
autoja, joita 20 prosentilla sen väestöstä
ei ole varaa ostaa."
Meksikon "mini-WTO-kokous"
Meksikon "mini-WTO-kokoukseen" 31.8. 2001
osallistui kauppaedustajia noin 18 maasta, kuten Australiasta,
Brasiliasta, Kanasta, EU:sta, USA:sta, Hong Kongista,
Japanista, Qatarista, Sveitsistä ja Uruguaysta.
Kaikkia jäsenmaita ei oltu kutsuttu tapaamiseen,
eivätkä kaikki tienneet edes kokouksen järjestämisestä.
WTO:ssa on 142 jäsenvaltiota.
Meksikon kokouksen tavoitteena oli saavutta yhteisymmärrys
uuden
neuvottelukierroksen aloittamisesta Dohan ministerikokouksessa
- siksi kutsutut maat varmaankin olivat pääosin
sellaisia, jotka kannattavat uutta kierrosta. Mukana
olivat kuitenkin muun muassa Intia ja Egypti, jotka
vastustavat kierrosta voimakkaasti. WTO:n pääjohtajan
Mike Mooren mukaan epäonnistuminen yhteisymmärryksen
saavuttamisessa heikentäisi järjestön
uskottavuutta.
Kokousjärjestelyt olivat muiltakin osin salaisia.
Ulkomaiset toimittajat
saivat sähköpostitse tiedon kokouksesta 23.8.,
mutta sama viesti
välitettiin meksikolaisille toimittajille vasta
27.8. Lisäksi Meksikon
valtiovarainministeriö ilmoitti 28.8. ettei kokouspaikkaa
voida
julkistaa ennen kuin edellisenä päivänä.
"Kansalaisyhteiskunnan" osallistuminen
Dohan ministerikokoukseen on akkreditoitu noin 650
"kansalaisyhteiskunnan" edustajaa. Tämä
tarkoittaa mm. ympäristö- ja kehitysjärjestöjä,
mutta myös elinkeinoelämän lobbausjärjestöjä.
Suuri osa "non-governmental organization"
-nimikkeellä rekisteröityneistä osallistujista
on Yhdysvaltain hallituksen kauppavirkailijoita, kun
taas järjestöjen osallistumismahdollisuuksia
rajoitettiin.
"Tämä on suuri pettymys, sillä
WTO on pitänyt paljon melua avoimuudesta, mutta
tärkeässä kokouksessa se ei tarjoa kuin
lämmintä kättä," totesi katolisen
apujärjestön Cafordin edustaja Duncan Green.
Qatarin hallitus on varoittanut Dohassa toimintaa suunnittelevia
järjestöjä siitä, ettei se salli
häiritseviä mielenosoituksia. "Emme estä
ketään järjestämästä rauhallista
mielenosoitusta, mutta emme salli kenenkään
yksilön tai ryhmän häiritä kokousta,"
totesi Dohan kokouksen järjestelykomitean puheenjohtaja,
sheikki Hamad bin Faisal al-Thani. "Osoitamme muutaman
paikan, jossa kansalaisjärjestöt voivat pitää
rauhallisia mielenosoituksia."
Suomen valmistautuminen Dohaan
Suomen eduskunnan suuri valiokunta järjesti 6.9.
kansalaisjärjestökuulemisen WTO:n ministerikokoukseen
valmistautumisesta koskevasta lausuntoluonnoksestaan.
Myös ulkomaankauppaministeri Sasi osallistui kuulemiseen,
ja lensi samana iltana Bryggeen EU:n kauppaministerien
epäviralliselle illalliselle, jossa jo neuvoteltiin
EU:n Dohan neuvottelumandaatista - vaikka eduskunta
ei ole vielä antanut edes valmista luonnosta. Kansallisten
parlamenttien osallistumismahdollisuudet EU:n yhteisen
neuvottelumandaatin laatimiseen ovatkin kyseenalaiset,
sillä kauppapolitiikka kuuluu EU:ssa yhteisöpolitiikkoihin,
ja kauppavirkailijoilla on siis valtuudet valmistella
neuvotteluja ohi eduskunnan.
Eduskunnan
suuren valiokunnan valmis lausunto löytyy osoitteesta

17.05.2002
|