|
ekologinen velka
Ekologisella velalla tarkoitetaan niitä taloudellisia
ja ekologisia tappioita, joita teollisuusmaat ovat aiheuttaneet
kolmannelle maailmalle riistämällä vuosisatoja niiden luonnonvaroja.
Öljyn hyödyntäminen esimerkiksi on paitsi johtanut merkittävään
varojensiirtoon Etelästä Pohjoiseen, myös aiheuttanut alkuperämaissa
huomattavia ihmisoikeusloukkauksia, maaperän ja vesistöjen saastumista,
metsätuhoja sekä kiihdyttänyt ilmastonmuutosta edistämällä fossiilisten
polttoaineiden kulutusta erityisesti Pohjoisessa. Useat öljy-yhtiöt
taas ovat maailman suurimpien talousmahtien joukossa ja niiden
vuosittainen liikevaihto on suurempi kuin monien valtioiden bruttokansantuote.
Ylikansalliset yhtiöt eivät ole poliittisessa vastuussa toimintansa seurauksista.
Niitä vastaan nostetut syytteet ympäristön tuhoutumisesta yleensä hylätään. (FoEI 2002).
Pohjoisen teollistuneet maat ovat käyttäneet myös Etelän ilmakehää
ja meriä laittomina kaatopaikkoina. Globalisaatio on vielä vahvistanut
tätä kestämätöntä kulutusmallia, joka uhkaa kansakuntien itsemääräämisoikeutta.
Vaikka ekologinen velka on peräisin siirtomaa-ajoilta, se kasvaa edelleen.
Ilmastonmuutos ilmentää selvimmin kaupan kasvun sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia,
jotka itse asiassa heikentävät kehitysmaissa asuvien tuhansien miljoonien
ihmisten mahdollisuuksia hyvinvointiin. (Acción Ecologica 2000).
Ekologisen velan näkökulmasta velkojia ovat kolmannen maailman paikallisyhteisöt
sekä köyhdytetyt valtiot. Velallisia ovat puolestaan rikkaat teollisuusmaat ja
kansainväliset rahoituslaitokset kuten Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto
IMF, WTO, kaupalliset kansainväliset pankit, vientiluottolaitokset ja kaikki,
jotka kuluttavat kerskaillen ja yli tarpeidensa. (Alier 1998).
Raaka-aineita, fossiilisia polttoaineita sekä muita hyödykkeitä
tuodaan runsain määrin ja pilkkahintaan Etelästä Pohjoiseen ottamatta
huomioon ympäristölle, ihmisten terveydelle ja elinkeinoille aiheutuvaa tuhoa.
Lisäksi kemikaaleja ja myrkkyjä valmistetaan monesti Etelässä tai niiden maaperään
päästetään myrkyllisiä jätteitä. Yritysten välinpitämättömyys turvallisuudesta ja
päästöjen ja jätteiden valvomisesta ja asianmukaisesta hävittämisestä on aiheuttanut
ympäristö- ja terveysongelmia. Bhopalin kemikaalionnettomuus Intiassa on tästä
järkyttävä esimerkki (LINKKI).
YK:n laskelmien mukaan 20 % maailman väestöstä kuluttaa 80 % maapallon
luonnonvaroista – ja tämä 20 % asuu Pohjoisella pallonpuoliskolla (UNDP 1992).
Maapallon elämänmuodot ovat toisistaan riippuvaisia eikä yksi maapallo voi
kestää nykyistä kulutuksen ja riiston tasoa, joka vallitsee erityisesti
teollisuusmaissa. (Agarwal & Narain 1998). On epätodennäköistä, että
tämä 20 % vapaaehtoisesti luopuisi etuoikeuksistaan. (Acción Ecologica 2000).
Kestämätöntä tuotanto- ja kulutusmallia tukevat myös kansainvälisten
rahoituslaitosten rakennesopeutusohjelmat, erilaiset kaivostoimintaan ja
fossiilisten polttoaineiden hyödyntämiseen myönnetyt luotot sekä vapaakauppasopimukset.
Kuitenkaan teollisuusmaiden kulutukseen ei kiinnitetä yhtä paljon huomiota kuin
köyhien maiden hitaasti kasvavaan voimavarojen käyttöön (Agarwal & Narain 1998).
Kansalaisjärjestöt nostivat ekologisen velan käsitteen esille Rion
kestävän kehityksen huippukokouksessa 1992. Erityisesti Etelä-Amerikassa
käsite on ollut voimakkaasti esillä, ja siellä on syntynyt erilaisia
verkostoja vaatimaan velan takaisinmaksua.
Toimittanut Anastasia Laitila. Lyhennetty vuonna 2004 julkaistusta
Maan ystävien kirjasta Talouden globalisaatio, ympäristö ja yhtiövalta.
Lähteet:
Acción Ecologica, 2000. Trade, climate change and the ecological debt.
Agarwal, Anil & Narain, Sunita, 1998. Global warming in an unequal world – a case of environmental colonialism. Centre for Science and Environment. New Delhi.
Alier, Joan Martínez, 1998. Ecological debt - external debt. Julkaistu mm. Deuda Ecologica-kampanjan www-sivuilla http://www.deudaecologica.org
Friends of the Earth International (FoEI), 2002. What is ecological debt? (LINKKI)
UNDP: Human Developmetn Report 1992. New York.
3.9.2004
|