biopiratismi

Ekologiseen velkaan sisältyy myös perimätiedon kaupallinen hyödyntäminen. Pääasiassa tämä tarkoittaa laittomasti ja epäoikeudenmukaisesti hyödynnettyä siementen ja lääkekasvien jalostamiseen/parantamiseen liittyvää tietoa, jota nykyään käytetään modernissa lääketieteessä ja teollisessa maataloudessa. Teollisuusmaat ovat rikastuneet hyödyntämällä muiden biodiversiteettiä ja niihin liittyvää tietoa. Paikallisyhteisöjen ja erityisesti shamaanien sekä perinteisten parantajien tietoutta kasveista on saatu käyttöön vapaasti, mutta patentoitu yritysten yksityiseen käyttöön. Tätä kutsutaan biopiratismiksi. (FoEI 2002).

Yhtiövetoinen globalisaatio on yksi merkittävimmistä syistä maailmanlaajuiseen biodiversiteetin häviämiseen. Talousmahdit hallitsevat markkinoita ja globalisaatioprosessia kansainvälisten yritysten kautta. Näin valtiot ja yhteisöt menettävät itsemääräämisoikeuttaan ja mahdollisuuksiaan kontrolloida biologisten voimavarojensa käyttöä ja hallintaa (Lovera S. 2003).

Teknologiaan perustuvien suojajärjestelmien näkökulmasta luonto ja maanviljelijä “varastavat“ siemenet, kun viljelijä käyttää niitä kuten on tarkoituskin – kasvin uuden sukupolven synnyttämiseen. Ihminen on peruuttamattomasti katkaissut maapallon elämää ylläpitävän ketjun, jossa kasvi muuttuu siemeneksi, siemen kasviksi ja kasvi jälleen siemeneksi. Uusista teknologioista ja järjestelmistä seuraa, että ilman siementen ostamista ei ole siemeniä eikä ruokaa (Shiva 2001, 106).

Koska patentti myönnetään keksinnöstä, biopiraatin patentoiminen kiistää alkuperäisen tiedon sisältämän keksinnön. Läntiset patenttijärjestelmät suunniteltiin tuontimonopoleja varten, ei seuraamaan kaikkia tietojärjestelmiä aiemmin tehtyjen keksintöjen patentoinnin estämiseksi tai muiden kulttuurien olemassa olevan tiedon todentamiseksi (’prior art’). Läntinen kulttuuri on myös kärsinyt “Kolumbuksen erehdyksestä“ eli oletetusta oikeudesta ryöstää muita ihmisiä, heidän oikeuksiaan ja heidän tietojaan kohtelemalla niitä olemattomina. (Shiva 2001, 67-68)

Vastoin yleisiä käsityksiä läntiset intellektuaalioikeudet, erityisesti Yhdysvaltain patenttilainsäädäntö, eivät suinkaan estä piratismia vaan pikemminkin edistävät sitä, joskus jopa ihmisoikeuksia loukaten. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuonna 1984 tehdyn tutkimuksen mukaan yli 80 % kyselyyn osallistuneista yhtiöistä ilmoitti patentoinnin ensisijaisen tavoitteen olevan teknisten alojen sulkeminen ilman aikomustakaan hyödyntää keksintöä. Noin 70 % maailman tekijänoikeuspalkkioista ja lisenssimaksuista kulkee ylikansallisten yhtiöiden ja niiden muissa maissa sijaitsevien tytäryhtiöiden välillä (Shiva 2001, 12).

Biodiversiteetti ja sitä koskevat intellektuaalioikeudet ovat erityisen tärkeitä juuri kolmannelle maailmalle, koska suurin osa maailman biologisesta materiaalista sijaitsee niiden alueella. Biologit John Vandermeer ja Ivette Perfecto laskivat Pohjois-Michiganista Yhdysvalloista hehtaarin alueelta kahdeksan puulajia, kun vastaavan kokoisella alueella Nicaraguassa niitä oli yli 200. Costa Rica puolestaan on kooltaan vain kymmenesosan Ranskasta, mutta sen alueelta löytyy kolme kertaa niin paljon selkärankaisia kuin Ranskasta. Perun Amazonilla biologi E. O. Wilson tunnisti 43 muurahaislajia yhdestä ainoasta puusta. Ecuadorin Amazonilla löytyy hehtaarilta arviolta 400 puu-, 96 ruoho- ja 22 palmulajia. (Ruiz-Marrero2003)

Biopiratismia harjoitetaan monesti varsin salakavalasti. Afrikassa esimerkiksi jotkut avustusjärjestöt ovat viime vuosina ottaneet lähes kokonaan haltuunsa tiettyjen alueiden luonnontuoteteollisuuden. Suojelun nimissä ne ovat sijoittaneet huimia summia ohjelmiin, joita kutsutaan “yhteisöpohjaisiksi luonnonvarojen hallintaohjelmiksi“ (Community-Based Natural Resource Management Programmes), pakottaen muut avustustahot ulos ja kaapaten näin käytännössä vallan hallita alueita. Useat lupaavat ruohonjuuritason järjestöt ovat tämän seurauksena lakanneet toimimasta rahoituksen vaatiman byrokratian uuvuttamina. Jäljelle jääneet ovat käytännössä yhden ainoan avustustahon armoilla. (Le Breton 2001, 7)

Vastaavasti monet ulkomaista tukea saavat bioresurssien kauppaa säätelevät ohjelmat ovat vähä vähältä siirtäneet painopistettä vientiin pohjoisiin maihin. USAIDin tukema A-SNAPP (Agribusiness in Sustainable Natural African Plant Products) myöntää avoimesti, että sen tarkoitus on tuottaa uusia luonnontuotteita Pohjois-Amerikan kuluttajille. Tällainen kehitys on erittäin riskialtista tuottajien kannalta, koska heillä ei ole juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa siihen. Se lisää huomattavasti heidän haavoittuvuuttaan sekä yleensä tekee heistä lisäarvoa tuottavan teollisuuden raaka-ainelähteen. (Le Breton 2001, 7)

Bioteknologian kehittyessä ylikansalliset yritykset ovat löytäneet yhä uusia keinoja hyötyä Etelän biodiversiteetistä, sillä huolimatta esimerkiksi Biodiversiteettisopimuksesta niillä on lähes esteetön pääsy näihin luonnonvaroihin. Bioteknologian tuloksena syntyneet uudet lajikkeet ovat korvaamassa perinteisiä lajikkeita, mikä nopeuttaa geneettistä eroosiota sekä uhkaa ruokaturvaa. Vapaakauppasopimukset, joissa käsitellään intellektuaalioikeuksia, sallivat teollisuusmaiden patenttilainsäädännön soveltamisen koko maailman geneettisiin voimavaroihin. (FoEI 2002).

Mika-Petri Lauronen & Anastasia Laitila

Lähteet:
Convention on Biodiversity, 1992
Friends of the Earth International, 2002. What is ecological debt? Kannanotto.

Le Breton, Gus, 2001. Trade in Biological Resources in Southern Africa. Esitelmä suurosakkeenomistajien dialogissa kaupasta, intellektuaalioikeuksista ja biologista resursseista itäisessä ja eteläisessä Afrikassa, Aberdare Country Club, Nyeri, Kenia, 30.-31.7. 2001.

Lovera, Simone, 2003. Protecting Biodiversity against Privatisation. Artikkeli.

Shiva, Vandana, 2003. Voiko tietoa omistaa? Patentit kehitysmaiden uhkana, Vantaa. (Alkuperäisteos Protect or plunder? Understanding intellectual property rights, 2001. New Delhi.)

Ruiz-Marrero, Carmelo, 2003. Biopirates in the Americas. http://www.alternet.org/story.html?StoryID=16057

17.06.2004