artikkeleita

raha, valta ja demokratia

Ruokavalta yhtiöille

Valtaa saadaan luomalla riippuvaisuuksia. Vallalla taas saadaan rahaa, joka toisaalta on yksi vallan muoto. Ihmisten kyky itsenäisesti hankkia ruokaa muiden luontokappa leiden avulla ja omalla työllään on siksi aina ollut kiusallista ahneille ja alistajille. Niinpä yhteisten laitumien, peltojen ja metsien vieminen pois ihmisten enemmistön ulottuvilta yksityistämällä tai valtiollistamalla on ollut keskeistä nykyisen valtavan vallan ja varallisuuden keskittymisen luomisessa - niin Euroopan menneisyydessä kuin kolmannen maailman nykyisyydessä. Samaten on ollut tärkeää saada viljelijät tavalla tai toisella riippuvaisiksi yhtiöiden ja valtiollisten organisaatioiden panoksista ja palve luksista.

Lupaavimpia uusia vallan hankkimistapoja on geneettisen riippuvuuden luominen: viljelijät tehdään riippuvaiseksi yhtiöiden siemenistä tai muista perintöaineksen välittäjistä. 80-luvulla suuret lannoitteiden ja maatalousmyrkkyjen valmistajat, kuten Ciba-Geigy (nykyinen Novartis), ICI ja Shell, ottivat haltuunsa suuren osan maailman siemenkaupasta. 90-luvulla yhtiöiden strategiassa päällimmäisenä on geenimanipulointi ja kasvilajikkeiden patentointi.

Vallankeskittäjille kaikki kansalaisvaikuttamisen kanavat ovat tietenkin haitallisia. Niinpä ylikansalliset yhtiöt ja niitä tukevat byrokraattiset eliitit ovat viime vuosikymmeninä - uusliberalismin ideologisella tuella - pyrkineet ja onnistuneet heikentämään demokratiaa Euroopassa. Sinänsä vaatimatonta kansanvallan tasoa edustavilta valtiollisilta elimiltä valtaa on viety niitä vielä epädemokraattisemmille ylikansallisille elimille. Erityisesti ruokaa koskeva julkinen valta on suureksi osaksi siirretty EU:lle, Maailman kaup pajärjestölle eli WTO:lle sekä FAO:n ja WHO:n yhteiselle Codex Alimentarius -komitealle.

Uuden järjestelmän toimintaa kuvaa Ciba-Geigyn kehittämän geenimanipuloidun maissin hyväksyminen käytettäväksi Euroopassa. Viime joulukuussa tehdyn mielipide tiedustelun mukaan selvä enemmistö EU-kansalaisista suhtautui kielteisesti geeniruokaan. Euroopan parlamentti oli geenimaissin hyväksymistä vastaan - samoin ministeri neuvosto: 13 maan ministerit suhtautuivat kielteisesti geenimaissiin vain kahden ministerin kannattaessa sitä. Mutta koska ministerineuvosto ei ollut yksimielinen, asia siirtyi EU:n komission päätettäväksi. Joulukuussa komissio hyväksyi geenimaissin - tosin pitkin hampain: komission normaalin salaisesta kokouksesta kulkeutuneet tiedot kertovat komissaarien voivotelleen, kun oli alistuttava yhtiöiden painostukseen.

Ciba/Novartiksen ja muiden yhtiöiden apuna painostuksessa oli ilmeisesti WTO, jonka säännöt ja käytännöt mahdollistavat minkä tahansa kansainvälisestä tasosta poikkeavan elintarvikesäädöksen tulkitsemisen kaupan rajoitukseksi. Kansainvälisen tason taas määrää Codex Alimentarius, jonka asiantuntijoista suuri osa on ollut yhtiöiden miehiä.

Ruokavallan keskitystä yhtiöille lisää vielä se, että geenimanipuloin-nista hyötyvillä yhtiöillä on ratkaiseva ote sen riskejä koskevan tiedon tuotannossa. Tässäkin geeni maissi on valaiseva esimerkki. Komissaari Ritt Bjerregaard puolusti geenimaissipäätöstä sillä, että komission kuulemat tieteelliset komiteat väittivät, ettei geenimanipuloiduista tuotteista ole haittaa ihmisille eikä luonnolle. Kuitenkin ainoat komiteoiden käytössä olleet tutkimukset geenimanipuloidun lajikkeen terveys- ja ympäristöriskeistä olivat Ciba-Geigyn tekemiä tai teettämiä. Kaiken lisäksi nämä tutkimukset olivat - ja ovat edelleen - liikesalaisuuksia, joten riippumattomat tutkijat eivät ole saaneet niitä lukea.

Olli Tammilehto

Artikkeli on julkaistu Maan ystävät -lehdessä elokuussa 1997. Se on ilmestynyt myös englanniksi kampanjalehdessä "A Different Europe", jonka Ruotsin Maan ystävät teki Amsterdamissa kesäkuussa 1997 järjestetyn EU:n huippukokouksen vastakokousta varten.

- Uusi luonnos Maailmanpankin uudelleenasuttamispolitiikasta

Maaliskuussa Maailmanpankki julkaisi uuden luonnoksen uudesta, tarkistetusta uudelleenasuttamispolitiikkansa ohjeistuksesta. Vaikka vuosina 1997-1999 käytyyn tarkistusprosessiin liittyi perinpohjaisia julkisia konsultaatioita, uudessa ohjeistuksessa on kansalaisjärjestöjen, eri yhteisöjen edustajien ja muiden asianosaisten huolet jätetty suurimmaksi osaksi huomiotta. Itse asiassa uusi politiikkaluonnos on heikompi kuin pankin olemassaoleva
politiikka. Ihmisoikeusasianajajat ovat varoittaneet, että jos luonnos hyväksytään sellaisenaan, ihmisoikeuksien takaamisessa tulee olemaan vakavia puutteita.

Aktivistit ovat pitkään painottaneet, että Maailmanpankin tulisi toimia korkeiden kehitysstandardien mukaisesti, sillä sen harjoittamat projektit ja politiikka vaikuttavat suoraan miljoonien kehitysmaissa elävien ihmisten elämään. Yrittäessään estää Pankkia siirtymästä taaksepäin aktivistit käynnistivät viime hetken kampanjan vedotakseen sen johtokuntaan ja puheenjohtajaan, jotta nämä hylkäisivät luonnoksen. Aktivistit ovat vaatineet, että jokaisen uuden käytännön tulee toimia kansainvälisten ihmisoikeuksista säädettyjen lakien mukaisesti, ja tämä tulisi sisällyttää myös uudelleenasuttamisen standardeihin.

Maailmanpankki siirtymässä taaksepäin?
Maailmanpankin sisäiset paineet madaltaa standardeja saattaa osaltaan johtua julkitulleesta ristiriidasta, joka pakotti pankin vetäytymään läntisen Kiinan köyhyyden vähentämisprojektistaan heinäkuussa 2000. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun projektin oli osoitettu vahingoittavan tärkeitä turvallisuuskäytäntöjä, mukaanlukien pankin omaa uudelleenasuttamis- ja alkuperäiskansapolitiikkaa. Kansalaisjärjestöt epäilevät, että uudelleen luonnosteltu käytäntö on syntynyt vaikutusvaltaisen lainaottajahallitusten harjoittaman painostuksen toimesta, joiden vaatimuksena on ennen perustavien sääntöjen muuttaminen vapaaehtoisiksi lisukkeiksi. Myös ohjeistuksen tulkinnanvaraisuutta haluttaisiin laajentaa. Tätä tuhoisaa kehitystä ovat tiettävästi edistäneet joidenkin lainanottajien ja pankin hallinnon vanhempien edustajien valitukset siitä, että nykyisestä käytännöstä kiinni pitäminen tulisi liian kalliiksi ja että se veisi liikaa aikaa.

Kansalasisjärjestöt pelkäävät, että nämä vahingolliset ja virheelliset argumentit heikentävät Maailmanpankkiryhmän sosiaali- ja ympäristöpolitiikan kehitystä parempaan suuntaan. Maaliskuun 2001 uudelleenasuttamispolitiikan luonnoksen tapauksessa kansalaisjärjestöt osoittivat moninaisia kohtia, joissa politiikka itse asiassa heikentyisi. Ne argumentoivat menestyksekkäästi, että luonnoksessa esitettiin syrjivää lähestymistapaa, joka kieltäisi siirretyiltä ihmisiltä heidän tunnustetut, lailliset oikeutensa maahan sekä oikeudet kunnolliseen konsultaatioon ja korvauksiin. Luonnoksessa esitettiin myös uusia, kunnianhimoisia suunnitelmia siitä, kuinka hoidetaan tapaukset, joissa puistot ja suojelualueet epäsuorasti vaikuttavat ihmisten elämään. Näissä tapauksissa ei luonnoksen mukaan kuultaisi ihmisiä ennen, kuin vasta projektin käynnistyttyä.

Politiikassa suljetaan ulkopuolelle myös ne ryhmät, jotka käyttävät luonnonvaroja "laittomasti". Alkuperäiskansojen järjestöt (IPO:t) sekä ihmisoikeusaktivistit valittivat, että tämä lauseke uhkasi jättää tekstin ulkopuolelle miljoonat alkuperäiskansojen edustajat, joiden harjoittamaa luonnonvarojen käyttöä ei tunnusteta kansallispuistoissa tai lainanottajamaan ympäristölainsäädännössä. Tarkempi lukeminen paljasti, että politiikka sisälsi myös vakavia porsaanreikiä, jotka olisivat sallineet alkuperäiskansojen pakkosijoituksen jopa silloin, kun tämä olisi uhannut heidän "kulttuurillista selviämistään".

Tästä syystä aktivistit painottivat, että politiikkaluonnos ei vastannut tärkeimpien ihmisoikeuksia edistävien sopimusten, kuten kaiken rotusyrjinnän poistamiseen tähtäävän sopimuksen tai alkuperäis- ja heimokansoja koskevan ILO:n sopimuksen standardeja. He valittivat myös, että ehdotetut muutokset sotivat myöskin monia YK:n ihmissoikeuskomission asettamia uudelleenasuttamisen standardeja vastaan. Aktivistit protestoivat, että ehdotettu politiikka ei saavuttanut edes muiden monenkeskisten kehityspankkien, kuten Inter-American-kehityspankin, vastaavia standardeja, jossa sentään tunnustetaan uudelleensijoittamisen uhkaamien alkuperäisten yhteisöjen oikeus tulla kuulluiksi etukäteen.

Kansalaisjärjestöt olivat myös katkerasti pettyneitä siihen, että Maailmanpankin ehdottamiin linjauksiin uudelleenasuttamisesta ei onnistuttu sisällyttämään Maailman patokomission (WCD) konsensusraportissaan ehdottamia suosituksia. Lukuisien ehdotustensa joukossa WDC suosittelee, että uudelleenasuttamis-suunnitelmien täytyy perustua yksityiskohtaisiin sosiaalisiin- ja köyhyysriskiarvioihin, joissa otetaan huomioon sekä uudeelleen-asuttamisen suorat että epäsuorat vaikutukset. WDC ehdottaa, että herkästi haavoittuvat ryhmät kuten alkuperäiskansat, tulisi osallistaa täysivaltaisina myöntämällä näille oikeus etukäteen tapahtuvaan, ilmaiseen ja tiedotettuun kuulemiseen. Ratkaisevasti, uudelleen-asuttamisen tulisi tapahtua yhteisten neuvottelujen tuloksena niiden yhteisöjen kanssa, joihin se vaikuttaa. Tähän tulisi sisällyttää yhteisesti sovitut ja toimeenpantavat sitoumukset korvauksista ja parantunut elämisen laatu uudelleensijoittamisen jälkeen.

Tyhjiä lauseita
Maailmanpankin vuosikokouksessa Prahassa viime vuonna pankin puheenjohtaja James Wolfensohn vakuutti, että hän "uskoo voimakkaasti ihmisoikeuksiin". Seitsemän vuotta sitten pankin oma uudelleenasuttamisen arviointi tunnusti, että mahdollisuudet rikkoa ihmisoikeuksia uudelleenasuttamisprojekteissa ylittävät kaikki muut kehittämistoimet, ja että osallisten ihmisten oikeuksien kunnioitus on välttämätöntä, jotta ihmisoikeuslakeja noudatettaisiin ja jotta kehitysmyötäiselle toiminnalle voitaisiin pysyä uskollisina.

Kansalaisyhteiskunta painostaa nyt pankkia näyttämään sanansa toteen. Sen mukaan Maailmanpankin on korkea aika omaksua oikeuksiin perustuva lähestymistapa kehitykseen, kuten Yhdistyneiden kansakuntien lähestymistapa. Ensimmäinen askel tähän suuntaan olisi parantaa uudelleenasuttamis-, alkuperäiskansa-, metsä- ja muita käytäntöjä, jotta pankki voisi tuottaa voimakkaampia, kansainvälisten ihmisoikeuslakien ja kehittämisestä sovittujen sosiaalisten- ja ympäristöstandardien mukaisesti toimivia välineitä köyhyyden vähentämiseksi. Kansalaisjärjestöt sanovat, että tätä askelta täytyy seurata pankin sisällä tapahtuva merkittävä parannustyö, jossa rohkaistaisiin henkilökuntaa ja asiakkaita noudattamaan uusia standardeja perinpohjaisesti. Vain tällä tavoin, väittävät kansalaisjärjestöt, pankki on oikeutettu valtuutukseensa köyhyyden
poistamiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi. Jos pankki kuitenkin päättää väistää tämän haasteen, se menettää jo heikkenevän uskottavuutensa maailman kansalaisten silmissä.

Kansalaisjärjestöt odottavat nyt, tulevatko niiden esittämät huolet näkymään positiivisina muutoksina taaksepäin suuntautuneessa maaliskuun luonnoksessa. Pankkia painostetaan jatkuvasti, jotta se ei kiirehtisi politiikan muuttamiseen sen viimeisessä vaiheessa, vaan ottaisi askeleen taaksepäin varmistaakseen, että uusi politiikka on kehitysmyötäinen ja tehokas väline niiden köyhien ja haavoittuvaisten sosiaalisten ryhmien suojelemiseksi ja täysivaltaistamiseksi, joita uhkaa uudelleensijoittaminen Maailmanpankin operaatioiden seurauksena.

Kansainvälisen Maan ystävien Forest People-ohjelman keskustelupaperista, 4/2001

Hyvinvointipolitiikasta puhutaan vain harvoin Maailman kauppajärjestö WTO:n yhteydessä. Yleensä oletetaan, että luvattu talouskasvu tuottaa hyvinvointia, tai katsotaan, että WTO:lla on hyvinvointipolitiikkaan myönteinen välillinen vaikutus kaupan pelisääntöjen maailmanlaajuisen määrittämisen kautta. Epäilyksiä saatetaan esittää eri maiden itressien toteutumisesta. WTO:n sopimukset vaikuttavat kuitenkin myös julkisen ja yksityisen sektorin oikeuksiin ja velvollisuuksiin kansallisessa politiikassa.

WTO:n voidaan väittää perustuvan ajattelulle, jossa sosiaalipolitiikka rajautuu köyhäinapuun ilman pyrkimystä vaikuttaa resurssien jakautumiseen. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että sosioekonomiset erot kasvavat. WTO:n patenttioikeuksiin liittyvä TRIPS-sopimus myös käytännössä siirtää resursseja patentin haltijoille, jotka yleensä ovat ylikansallisia yrityksiä.

WTO:n yhtenä keskeisenä periaatteena on taata samanlainen kohtelu samankaltaisille tuotteille niiden tuotantotavasta riippumatta. Tämä periaate on käytännössä vinoutunut työ- ja sosiaalisia oloja polkevan tuotantopolitiikan ja ylikansallisten toimijoiden eduksi. WTO-neuvotteluissa kaikki osapuolet eivät ole tasavertaisia. Monissa rikkaissa maissa WTO:n sopimuksia on neuvoteltu pääosin yksityisen sektorin intressien pohjalta. Kansalaisten tarpeet tai hyvinvointipoliittiset pyrkimykset eivät kuitenkaan välttämättä ole yhteneviä yksityisen sektorin intressien kanssa.

Yhtiöt hamuamassa sosiaalipalvelujen markkinoita?
WTO-sopimukset vaikuttavat myös suoraan sosiaali- ja terveyspolitiikan ydinalueisiin, resursseihin sekä säätelymahdollisuuksiin. Palveluihin liittyvät sopimusneuvottelut voivat merkitä huomattavia muutoksia siihen, miten hyvinvointipalvelut tuotetaan ja mitä mahdollisuuksia on taata niiden tasapuolinen ja laaja kattavuus. WTO:n palvelusektorin taustapaperit käsittelevät mm. opetusta ja sosiaali- ja terveyspalveluja. Periaatteessa monia julkisen sektorin palveluja voidaan tuottaa yksityisen sektorin toimesta. Suomessa bussilinjoja on kilpailutettu kunnissa ja useilla alueilla yksityisen sektorin toimijat ovat etsineet potentiaalisia markkina-alueita julkisista palveluista.

Ongelmat julkisen sektorin palvelujen kansainvälisessä kilpailuttamisessa heijastuvat ennen kaikkea kustannuksiin, tasavertaiseen palvelujen saatavuuteen sekä laadun mittaukseen. Etenkin terveyspalvelujen osalta kilpailuttaminen on epäonnistunut kokonaiskustannusten kannalta, vaikka paremmin toimeentulevien ja yksityisten palvelutuottajien eturyhmät markkinoivat niitä yhä ratkaisuna kustannuskriisiin.

Sosiaalipalvelujen tuottaminen on EU:ssa jäsenmaiden vastuulla. Palvelujen edellytyksiin vaikuttavissa WTO-neuvotteluissa EU kuitenkin neuvottelee yhtenä ryhmänä. Vaarana on, että WTO-sopimusta sovelletaan viime kädessä kansainvälisen lainsäädännön puitteissa yli kansallisen lainsäädännön myös näillä sektoreilla.

WTO:n tuomioistuimen päätöksen vaikuttavat myös suoraan maiden harjoittamaan kansanterveyspolitiikkaan, kuten hormoniliha- ja asbestitapauksissa on käynyt ilmi. Säätelyn rajaaminen tieteelliseen näyttöön tai riskinarviointiin perustuvaksi voi kuulostaa asianmukaiselta. Käytännössä tämä kuitenkin merkitsee siirtymistä kohti tilannetta, jossa kaikkea voidaan markkinoida, kunnes se on osoitettu vaaralliseksi. Kansanterveystoimien kannalta tämä on hyvin tiukka rajaus ennaltaehkäiseville toimille ja sulkee pois mahdollisuudet puuttua ongelmallisiin tuotantotapoihin.

Hyvinvointi mukaan WTO-neuvotteluihin
Patentointia, tekijänoikeuksia ja ns. henkisen pääoman oikeuksia koskevalla TRIPS-sopimuksella on merkitystä mm. lääkkeiden saatavuudelle ja hinnoittelulle. Patentointiin liittyvät oikeudet ovat ongelma uudempien lääkkeiden - mm. hiv-lääkityksen - saatavuuden kannalta etenkin köyhemmissä maissa, mutta on oletettavaa, että patenttioikeudet nostavat lääkekuluja myös teollisuusmaissa.

Patenttioikeudet ovat perustuneet olettamukselle, että tuoton jakaminen on olennaista innovaatioille. Terveyspolitiikassa ongelmana on kuitenkin se, että kaupallisista intresseistä lähtevä lääkekehittely voi olla vikkelä tuottamaan Viagran kaltaisia tuotteita mutta vähemmän kiinnostunut trooppisista taudeista, rokotteista tai pienten tautiryhmien lääkkeiden tuotekehittelystä niiden oletetun huonomman tuottavuuden vuoksi.

WTO on merkittävä pelisääntöjen määrittäjä globaalilla tasolla. Olisi tärkeää, että kaikkialla maailmassa havahduttaisiin näiden pelisääntöjen seurauksiin muuallakin kuin ulkomaankaupassa. Kyse on siitä perustasta, joka määrittää hyvinvointipolitiikan käytäntöjä kaikkialla maailmassa. Mikäli hyvinvointipolitiikan avulla halutaan edistää sosiaalisten erojen kaventumista, ennaltaehkäisyä ja yksilöiden taloudellisten riskien tasaamista, näiden tavoitteiden on heijastuttava tulevaisuudessa myös WTO-neuvotteluissa.

Meri Koivusalo

Julkaistu Voima-lehdessä 1/99
Meri Koivusalon julkaisu World Trade Organization and trade-creep in health and social policies/GASPP Occasional Papers 4 on saatavissa mm. osoitteesta www.stakes.fi/gaspp

Koulutus on pitkään ollut demokratian luonnollinen seuraus, sillä se antaa ihmisille tarpeelliset taidot, tiedot, ajattelun ja itsevarmuuden tehdä demokratiasta merkityksellistä. Koulutuksen vapaus ja siten demokratian elinvoimaisuus ovat kuitenkin uhanalaisia.

Koulutus on alettu nähdä maailmanlaajuisena markkinarakona, jonka arvo on noin 2 triljoonaa Yhdysvaltain dollaria vuodessa. Tämän ymmärtäminen on johtanut siihen, että liike-elämän lobbausryhmät, kuten merkittävä Euroopan teollisuusjohtajien pyöreä pöytä(ERT, European Roundtable of Industrialists), väittävät, että "koulutusprosessi uskotaan liian usein ihmisille, joilla ei tunnu olevan vuoropuhelua teollisuuden ja kehityksen polun kanssa, eikä ymmärrystä niitä kohtaan...Koulutuksen järjestäminen on markkinamahdollisuus ja sitä tulisi käsitellä sellaisena."

WTO:n palvelujen kauppaa koskevaa GATS-sopimusta pidetään nyt selvästi yhtenä mekanismina, jonka avulla tämä tavoite saavutetaan poistamalla maailmanlaajuisen koulutuskaupan esteitä, kuten akkreditoinnin esteitä, investointikattoja, hallitusmonopoleja, hallitusten tukien valikoivaa käyttöä, ammatillisia laaturajoituksia ja viisumivaatimuksia.

Yhdysvallat pitää jo nyt GATS:in kautta tapahtuvan sektoriaalisen liberalisaation vaatimuksissaan kohteena korkeakoulutusta. Kun otetaan huomioon julkisten palvelujen poikkeuksen heikkous (katso GATS ja julkiset palvelut edellä), koulutus kaikilla tasoilla voidaan kattaa kotimaisen sääntelyn horisontaalisilla provisioilla, mikä pätee toisaalta kaikkiin palveluihin. Euroopan Komissio (joka neuvottelee WTO:ssa EU:n jäsenvaltioiden puolesta), on myös osoittanut olevansa sitoutunut julkisten palvelujen liberalisaatioon, kuten myös Public Private Partnership, "yksityisjulkisten yhteistyöelinten"* käyttöön. Kun otetaan huomioon, että komission "Kohti GATS 2000:tta" (Towards GATS 2000) -lausunto kutsuu GATS:ia ennen kaikkea liike-elämän hyödyn välineeksi, GATS kannustaisi yksityisten aloitteiden laajenemista kaikkien tasojen koulutukseen eri puolilla maailmaa.

Tämä yksityisen sektorin yhä lisääntyvä sekaantuminen koulutukseen voi ottaa monia muotoja, joista jokainen tuo oman haasteensa demokratian elinvoimaisuuteen. Itse asiassa GATS tulee oleellisesti nopeuttamaan ja levittämään prosessia, joka on jo käynnissä koulutuksessa monissa maissa, varsinkin USA:ssa ja Iso-Britanniassa. Näiden maiden kokemukset ovat merkittävä indikaattori siitä, mihin julkiset koulutusjärjestelmämme voivat olla menossa GATS:in vaikutuksesta.

Yhdysvalloissa kaupallistuminen kouluissa on yleistä ja tulee parhaiten esille massiivisissa mainosohjelmissa, kuten niin sanotussa Channel One -projektissa. Kanava lähettää 350 000 luokkahuoneeseen päivittäistä uutislähetystä, joka sisältää ylellisiä mainoskampanjoita. Vastapalveluksena koulut saavat ilmaiseksi käyttöön satelliittilautasia, videoita ja televisioita ja muita saman kanavan lähetyksiä. Muita esimerkkejä suoramainonnasta luokkahuoneisiin ovat "ilmaiset" materiaalit kuten harjoituskirjat, joissa on jonkin yhtiön logo. Olemassa on myös tekstejä, kuten Decision Earth -ympäristöpaketti, jonka on rahoittanut Procter & Gamble (johtava vauvanvaippojen valmistaja), ja joka ylistää kertakäyttövaippojen ympäristöetuja verrattuna kankaisiin vaippoihin. Liiketoiminnan motivaatio on, että "koulu on ideaalista aikaa vaikuttaa mielipiteisiin, rakentaa pitkäkestoisia uskollisuussuhteita, esitellä uusia tuotteita...saada aikaan välitöntä myyntiä" (kuten yhdysvaltalainen yhtiö Lifelong Learning Systems asian ilmaisee), ja että se tarjoaa mahdollisuuden yleisesti vahvistaa konsumerismin pitkäaikaiskuvioita.

Hallitukset ovat kiinnostuneita edistämään yksityisen sektorin osallistumista koulutukseen tavoitteenaan maan taitopohjan räätälöiminen liike-elämän tarpeisiin. Tätä tavoitetta silmällä pitäen työväenpuolue-hallitus (New Labour government) Iso-Britanniassa on pannut alulle joukon toimenpiteitä ja ehdotuksia, joiden tarkoituksena on luoda "yrittäjyyttä, motivaatiota, luovuutta ja joustavuutta". Korkeakoulutuksen olisi tarkoitus saada aikaan työpaikalla tarvittavia "siirrettäviä taitoja".

Vielä huolestuttavampaa on suuntaus kohti korkeakoulututkimuksen kaupallistumista. Kun lisää tutkimusrahoitusta tulee yksityiseltä sektorilta, se on yhä räätälöidympää kaupallisiin tarpeisiin. Jopa silloin, kun rahoitus on peräisin julkiselta sektorilta, hallitukset, jotka ovat innokkaita tukemaan kilpailuhenkisyyttä, liittävät kaupallisia prioriteetteja siihen. Vaikutukset vaihtelevat asteittain epäkaupallisena nähdyn tutkimuksen valitsemattajättämisestä suoranaiseen akateemisen vapauden leikkaamiseen lopettamalla sopimukset sellaisten yksilöiden kanssa, jotka ovat kriittisiä vaikutusvaltaisia kaupallisia sponsoreita kohtaan.

Iso-Britannia, joka seuraa näin Yhdysvaltain jalanjälkiä, on astunut "kehittyneeseempään" vaiheeseen yksityisen sektorin sekaantumisessa kouluasioihin. Koulurakennuksiin, huoltoon ja koulutuksen jakeluun liittyviä asioita on ulkoistettu. Yksityisen sektorin vaikutin on se, että pitkäkestoiset hallitussopimukset voivat olla äärimmäisen tuottavia. Tämä pätee kuitenkin vain silloin kun kuluja voidaan pienentää alentamalla palkkoja ja heikentämällä laatua, kuten on tehty Iso-Britannian sairaalan ostopalveluiden suhteen. Lisää voittoja voidaan saada aikaiseksi heikentämällä etuja, kuten tuli esille ehdotuksessa yksityistää eräs koulu Lontoossa (Pimlico), missä perusteena oli koulun leikkikentän kiinteistöarvo.

Tällainen yksityisen sektorin motiivien tunkeutuminen koulutukseen, etenkin GATS:in sääntöjen mukaisesti, uhkaa johtaa porrastettuihin ja epäoikeudenmukaisiin koulutusjärjestelmiin. GATS:in säännöt voivat tehokkaasti estää hallitusten tuen valikoitua käyttöä julkisiin palveluihin. Tämä lisää sellaisen hallituksen rahoittaman peruskoulutusjärjestelmän mahdollisuutta, jossa rahoitusta annetaan kaikenlaisille palveluntarjoajille ja sitten sallitaan yksilöiden lisätä tätä maksamalla korkeita hintoja tarjoajille, joiden tuoteimagot ovat hyvinkin erilaisia tai saada vapaaehtoisia lisäpalveluita lisähinnasta. Toisin sanoin GATS voisi dramaattisesti viedä suuntauksen pois universaalista ja oikeudenmukaisesta pääsystä ilmaiseen, julkisesti ylläpidettävään laadukkaaseen koulutukseen ja kohti oppilaiden maksukykyyn pohjautuvien koulutusjärjestelmien leviämistä.

Kehittyvässä maailmassa tilanne on vielä vakavampi ja epädemokraattiset haasteet vielä koruttomampia. Edes jonkinlaisen koulutuksen tarjonta on tietysti parempi vaihtoehto kuin tarjonnan puuttuminen kokonaan. Silti ohjelmilla, joita vetävät monenkeskeiset toimistot yhteistyössä yksityissektorin kanssa ja joita motivoi mahdollisuus kasvattaa halvempaa työvoimaa ja uusia kuluttajia koulutukseen liittyville ja muillekin tuotteille, on vakavia vaikutuksia autonomisen demokratian kehittymiselle. Koettu voittopotentiaali tulee selvästi esille tarkasteltaessa sekä perinteisten että sähköisten yliopistojen kiinnostusta uusia markkina-alueita ja etenkin Kiinaa kohtaan.

Liike-elämään tähtäävän koulutuksen tarjonta uhkaa varsinkin englannin kielen hallitsevan aseman kautta myös kulttuurisen ja kielellisen monimuotoisuuden pitkän aikavälin kestävyyttä. Eurooppalaiset ja aasialaiset yliopistot ovatkin jo alkaneet tarjota tutkintoja, joihin johtava opetus on vain englanniksi eli kansainvälisen liike-elämän kielellä.

Koulutuksen uudelleenmäärittely GATS:in kautta voittoa tuottavaksi tuotteeksi uhkaa tuhota kouluttajien ammatillisuuden, leikata koulujen etuja ja keskittää koulutukselliset prioriteetit vain voitontavoitteluun, myöntyväisen työvoiman ja kuluttajien tuottamiseen ja innovatiivisen sosiaalisen kritiikin tukahduttamiseen.

* Public Private Partnerships (PPs) are partnerships between public sector organisations and private sector investors and businesses for the purpose of designing, planning, financing, constructing and/or operating infrastructure projects normally provided through traditional procurement mechanisms by the State. PPS may involve Designing, Building, Financing and Operating (DBDO) an infrastructure projects and no State funding is involved. Investors might then introduce user changes. Essentially the focus of PPS is on the provision of services.

Alex Nunn, University of Manchester
Jess Worth, People & Planet

Suomentanut Thua Aalto

Lisää lukemista:

The Threat to Higher Education, Jess Worth, People & Planet (2000)
saatavana:
http://www.peopleandplanet.org/tradejustice/gats.rtf

The WTO and the Millenium Round: What is at stake for Public Education?
Education International (1999)
saatavana:
http://www.ei-ie.org/main/english/index.html

GATS and Resistance: The Case of UK Higher Education and Knowledge-Based Restructuring in an International Context, Alex Nunn
saatavana: alexandernunn@hotmail.com

GATS ja julkiset palvelut

Palvelujen kauppaa koskevan GATS-sopimuksen ja julkisten palvelujen suhteesta käydään vilkasta keskustelua. Julkisiin palveluihin kuuluvat muun muassa energia, vesi, terveys, koulutus, posti- ja telepalvelut sekä julkinen liikenne.

GATS kattaa kaikki palvelut "lukuun ottamatta valtion tarjoamia palveluja", jotka puolestaan määritellään palveluiksi "joita ei tarjota kaupalliselta pohjalta eikä kilpailutilanteessa yhden tai useamman palvelun tarjoajan kanssa" (Artikla I.3). Keskeinen kysymys kuuluukin, sulkeeko Artikla I.3 julkiset palvelut GATS:in ulkopuolelle vai katsotaanko niiden kuuluvan GATS:in toimivallan alaisuuteen?

Vaikka kysymys saattaa vaikuttaa tekniseltä, sillä on erittäin suuri merkitys demokratian kannalta. Julkiset palvelut ovat useimmiten välttämättömiä demokraattiselle ja avoimelle päätöksentekoprosessille. Erityisesti tämä pätee koulutukseen ja posti- ja telepalvelujen tarjoamiseen. Vedensaantia ja terveydenhuoltoa pidetään universaaleina ihmisoikeuksina. Koko väestön perustarpeiden tyydyttämiseksi tarvitaan kuitenkin myös muita julkisia palveluja, kuten julkista liikennettä ja energiantuotantoa ja -jakelua.

Julkisilla palveluilla on keskeinen rooli demokratian ja sosiaalisen vakauden ylläpitämisessä. Hallituksilla tulee siksi olla vapaat kädet päättää keinoista, joilla varmistetaan kaikille julkisten palvelujen saatavuus edullisin hinnoin. GATS:issa onkin vaarana, että se saattaa tehokkaasti rajoittaa hallitusten käytettävissä olevien keinojen määrää tai hankaloittaa julkisten palvelujen tarjoamista.

Jos yksittäinen palvelu kuuluu GATS:in kattamien 160 erilaisen palvelusektorin joukkoon, koskevat sitä kaikki sopimukseen sisältyvät horisontaaliset säännöt (kuten vaatimus Most Favoured Nation-kohtelusta* ). Jos jäsenvaltio tekee lisäksi erikoissitoumuksia markkinoillepääsyyn ja kansalliseen kohteluun** liittyvissä kysymyksissä jonkin tietyn palvelun kohdalla, näiden sitoumusten laajuus määritellään nimenomaan GATS:in puitteissa. Esimerkiksi postisektorilla erikoissitoumuksiin suostuneen jäsenvaltion olisi mahdotonta suojata kansallista postilaitostaan ulkomaisia pikajakelupalveluja tarjoavia yrityksiä vastaan. Samaan tapaan kansalliseen kohteluun yliopistokoulutuksessa sitoutunut jäsenvaltio voi joutua tukemaan rahallisesti myös yliopistotason koulutusta tarjoavia ulkomaisia yrityksiä.

WTO:n jäsenvaltioiden ja jopa WTO:n sihteeristön keskuudessa vallitsee epäselvyyttä siitä, mitä "valtion tarjoamat palvelut" oikeastaan tarkoittaa. Varsinkin WTO:n sihteeristön kannat näyttävät olevan olosuhteista riippuvaisia. Vuoden 1998 terveyttä ja sosiaalipalveluja käsitelleessä muistiossaan (WTO.n asiakirja S/C/W/50) sihteeristö katsoi, että tapauksissa joissa yksityissairaaloita ja valtion omistamia sairaaloita esiintyy rinnakkain, olisi "epärealistista… väittää että mitään kilpailusuhdetta ei olisi." Siispä artikla I.3:n sisältämä varauma valtion tarjoamista palveluista ei tässä tapauksessa pätisi.

Kuitenkin kolme vuotta myöhemmin sihteeristö teki todennäköisesti yltyvän julkisen kritisoinnin takia täydellisen U-käännöksen. Vuoden 2001 markkinoillepääsyä käsittelevässä erikoistutkimuksessaan (Special Study No 6, sivut 123-124) WTO:n sihteeristö totesi että "yksityisten terveyspalvelujen tarjoaminen julkisten terveyspalvelujen rinnalla ei mitätöi jälkimmäisen asemaa valtion tarjoamana palveluna."

Mikä siis on artikla I.3:n todellinen merkitys? Parhaimmillaankin se on epäselvä. Yleisesti hyväksyttyjen kansainvälisten sopimusten tulkintaperiaatteiden mukaisesti voitaisiin myös katsoa, että GATS kattaa suurimman osan julkisista palveluista. Esimerkiksi voidaan tulkita, että tarjonta "kaupallisella perusteella" tarkoittaa, että palvelusta peritään maksu, jolloin mikä tahansa palvelu, jota ei tarjota täysin ilmaiseksi luokitellaan kaupalliseksi. Ja koska lähes kaikista palveluista yleensä peritään jonkinlainen maksu, melkeinpä mikä tahansa julkisen palvelun muoto voitaisiin katsoa GATS:in toimivaltaan kuuluvaksi.

Samaan tapaan "kilpailutilanteessa" tuotettava palvelu voi olla sellainen, jossa vähintään kaksi palvelun tuottajaa tarjoaa samantyyppisiä palveluja samoille markkinoille. Esimerkiksi julkisen ja yksityisen koulun voidaan katsoa kilpailevan samoilla markkinoilla, sillä ne tarjoavat tietyn asteista koulutusta tietyn ikäisille lapsille.

Koska GATS-säädökset rajoittavat tällä tavalla hallitusten politiikkaa, laajempi GATS-sopimus olisi suureksi haitaksi kansalliselle talous-, sosiaali- ja ympäristöpolitiikalle. Siispä olisi erittäin vaarallista jättää GATS:in toimivallan tarkempi määrittely WTO:n riitojenratkaisuelimille. WTO:n jäsenmaiden tulisi pikemminkin lainsäädännöllisin keinoin irrottaa julkiset palvelut kokonaan GATS-säädösten piiristä. Tällaisia keinoja olisivat esimerkiksi GATS-sopimukseen tehtävä lisäys tai joko WTO:n ministerikokouksen tai WTO:n yleisneuvoston tekemä virallinen päätös. Näiden juridisten elinten tulisi selkeyttää, että WTO:n jäsenten yhteisymmärryksen mukaisesti kaikki julkiset palvelut ovat yksiselitteisesti ja ilman mitään rajoituksia "valtion tarjoamia."

*MFN - eli suosituimmuuskohtelu tarkoittaa, että kaikkia jäsenmaita on
kohdeltava samalla tavoin, ts. ketään ei saa suosia, vaan kaikille on
myönnettävä samat edut, riippumatta siitä onko kyseessä WTO:n jäsen vai
ei.

**Kansallinen kohtelu eli national treatment tarkoittaa, että kotimaisia
ja ulkomaisia palveluiden tarjoajia on kohdeltava samanarvoisina, eli
jäsenvaltiot eivät saa asettaa toimenpiteitä, jotka suosivat kotimaisia
palveluja tai palvelujen tuottajia.

Markus Krajewski, World Economy, Ecology & Development (WEED)

Suomentanut Johan Ehrstedt

Lisätietoa:
Public services and the scope of GATS, Markus Krajewski, CIEL Research Paper, May 2001, saatavilla verkko-osoitteesta

http:// www.ciel.org/

GATS ja kotimainen sääntely

Palvelualoja koskevat säädökset ovat monimutkaisia ja saattavat liittyä valtiovallan kokonaispoliittisiin tavoitteisiin. Monesti säädösten tehtävänä on varmistaa, että politiikassa huomioidaan sellaiset näkökulmat, jotka eivät suoraan liity talouteen, kuten ympäristö ja sosiaaliset kysymykset. Tällainen sääntely vaihtelee suuresti maittain ja myös valtioiden sisällä, riippuen esimerkiksi siitä miten kunnat toteuttavat sääntelyä.

Monet näistä sääntelytoimenpiteistä jäävät erityissitoumusten sisältöä tarkemmin määrittelevien GATS:in artiklojen XVI (markkinoillepääsy) ja XVII (kansallinen kohtelu) toimivallan ulkopuolelle. Niihin ei sovelleta GATS:in sääntöjä, sillä ne eivät suoraan suosi kansallisia palvelujen tuottajia eivätkä myöskään aseta sektorikohtaisia rajoituksia palvelun tuottajien määrälle. Kyseisiin säätelytoimenpiteisiin kuuluvat myös Artikla VI.4:ssa luetellut pätevyysvaatimukset ja -menettelyt, tekniset standardit ja lisensointia koskevat säädökset.

GATS:in pykälissä ei täsmällisesti määritellä yhtäkään yllämainituista termeistä. WTO:n sihteeristön raporteista voidaan kuitenkin saada käsitys siitä, millä tavoin niiden voitaisiin väittää olevan "kauppaa vääristäviä." Esimerkiksi pätevyysvaatimukset viittaavat tietyn ammatin harjoittajalta edellytettävää koulutuksen tuomaa pätevyyttä. Lisensointisäädökset voivat koskea vaikkapa vähittäismyymälöiden perustamisen yhteydessä tarvittavien lupien hakemista (joiden rajoituksina ovat usein kaavoituskysymykset). Tekniset standardit ovat laaja joukko säädöksiä, jotka WTO:n sihteeristön mukaan sisältävät myös määräyksiä siitä, millä tavoin jokin palvelu tulee tuottaa. Tällaisia määräyksiä ovat esimerkiksi veden laadun minimivaatimukset.

Tämänkaltaisten säädösten takia on Artikla VI.4:ä koskevissa neuvotteluissa keskusteltu "tarpeellisuustestin" käyttöönotosta. Jos se hyväksytään, WTO:n jäsenvaltioiden olisi ensin todistettava, että niiden lainsäädäntö on tarpeellista jonkin WTO:n hyväksymän tavoitteen saavuttamiseksi. Toiseksi jäsenvaltioiden olisi myös pystyttävä todistamaan, ettei ole olemassa toisenlaista, kauppaa vähemmän rajoittavaa toimenpidettä saman tavoitteen saavuttamiseksi. Joten jos esimerkiksi ympäristönsuojelua pidettäisiinkin "hyväksyttynä tavoitteena", voitaisiin alaa koskevien teknisten standardien katsoa olevan enemmän "kauppaa vääristäviä" kuin päämäärän saavuttamiseksi on tarpeen.

Joissakin maissa esimerkiksi säädellään yritysten mahdollisuutta käyttää tuotannossaan otsonikerrosta tuhoavia kemikaaleja. Yrityksille kyseessä on tekninen standardi, joka sääntelee niiden tapaa tuottaa palveluja. Teollisuus voisi kuitenkin väittää, että paremmat taloudelliset kannustimet olisivat vähemmän kauppa rajoittava tapa saavuttaa sama ympäristöllinen päämäärä - suhteessa päästövero suhteessa aiheutettuun tuhoon (tässä tapauksessa otsonikadon kiihtyminen).

Tarpeellisuustesti on erittäin ongelmallinen, sillä olemassa olevien säädösten oikeutuksen voisi melkein aina kyseenalaistaa väittämällä, että kauppaa vähemmän rajoittavia vaihtoehtoja on olemassa. Sitä paitsi, jos näitä kauppaa vähemmän rajoittavia toimenpiteitä toteutettaisiin, se ei tarkoittaisi niiden olevan alkuperäisiä säädöksiä tehokkaampia ympäristönsuojelullisten ja sosiaalisten päämäärien saavuttamisessa. Esimerkiksi päästövero otsonikerrosta tuhoavien kemikaalien käytölle ei lopettaisi niiden käyttöä, mikäli yritykset kokevat veron maksamisen olevan edullisempaa kuin uusien menetelmien käyttöönottamisen.

Monet GATS:in Artikla VI.4:n uhkaamat kansalliset säädökset ovat välineitä joiden avulla kansalaiset ja paikallisyhteisöt ovat voineet vaikuttaa asuinalueillaan toimivien yritysten toimintatapoihin. Palvelusektorin kotimainen sääntely määrittyy monimutkaiset säädösten kautta, joiden tarkoitus on varmistaa tasapaino julkisen/yleisten ja kaupallisten etujen. Oikeutta päättää näistä asioista itsenäisesti, kansallisista lähtökohdista käsin ei tule luovuttaa vaaleilla valituilta hallituksilta WTO:n riitojenratkaisupaneelille.

Jo nyt voimassa olevan GATS-järjestelmän markkinoillepääsyä ja kansallista kohtelua koskevat artiklat mahdollistavat sen, että kansallisia säädöksiä voidaan haastaa kaupan rajoittamisesta WTO:n riitojenratkaisupaneeliin. Käynnissä olevat neuvottelut uhkaavat entisestään laajentaa kauppalakien toimivaltaa koskemaan yhä suurempaa joukkoa palvelujen tuottamista koskevia kansallisia lakeja. Tätä kautta kyseenalaistetaan yhä vahvemmin kansallisten- ja paikallishallitusten oikeus ja velvollisuus säädellä palvelujen tuotantoa.

Clare Joy, World Development Movement

Suomentanut Johan Ehrsted

Globalisaatio ja militarismi

Uusliberalistisen talouspolitiikan globalisaatioksi kutsuttu maailmanlaajuistuminen on muuttanut perusteellisesti talouden rakenteita ja vallan jakautumista maailmassa. Tämä kirjoitus pyrkii tarkastelemaan, millaisia vaikutuksia tällä kehityksellä saattaa olla sotiin ja konflikteihin tulevaisuudessa.

Yhteistä nimittäjää sotien synnylle lienee mahdotonta löytää: jokaisella sodalla on omat syynsä. Kuitenkin useimpien konfliktien taustalta löytyy samantapaisia syitä. Merkittävimpänä väkivallan ja sotien synnyttäjänä voidaan pitää rakenteellista väkivaltaa.

Rakenteellinen väkivalta voidaan määritellä yhteiskunnallisten rakenteiden puitteissa tapahtuvaksi ihmisten alistamiseksi, jossa rajoitetaan ihmisten kykyä hallita omaa elämäänsä ja jopa tyydyttää perustarpeitaan. Rakenteellista väkivaltaa on esimerkiksi tilanne, jossa jonkin valtion alueella suuri osa kansasta näkee nälkää, vaikka maa tuottaa riittävästi ravintoa koko kansan ruokkimiseksi. Tällainen tilanne saattaa johtua esimerkiksi siitä, että valtaosa maan tuottamista elintarvikkeista viedään ulkomaille.

Rakenteellinen väkivalta synnyttää suoraa väkivaltaa ja väkivaltaisia rakenteita, kuten armeijoita, puolisotilaallisia joukkoja tai terroristijärjestöjä. Rakenteellinen väkivalta synnyttää jännitteitä, jotka purkautuvat väkivaltana - pahimmassa tapauksessa sotana. Merkittävimpinä rakenteellisen väkivallan ilmentyminä voidaan pitää ihmisten todellisten vaikutusmahdollisuuksien puutetta ja kasvavaa sosiaalista ja taloudellista epätasa-arvoa.

Kaupan "vapauttamisen" vaikutukset ihmisten mahdollisuuksiin vaikuttaa itseään koskeviin asioihin ovat selkeästi nähtävissä. Kaupan rajoitusten purkamisen myötä valtaa on siirtynyt valtioiden vaaleilla valituilta hallituksilta täysin epädemokraattisille instituutioille, kuten ylikansallisille suuryhtiöille, joiden tavoitteena ei suinkaan ole hyvinvoinnin ja tasapuolisen kehityksen turvaaminen, vaan mahdollisimman suuren taloudellisen voiton tuottaminen sijoittajille mahdollisimman pienillä kustannuksilla.

Vaikka "läntisessä maailmassa" ihanteeksi otettu edustuksellisen demokratian malli ei sekään käytännössä takaa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia, on tilanne muuttunut entistäkin huonommaksi. Useimmilla ihmisillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa suuryhtiöiden toimintaan. Sen sijaan monet yhtiöt vaikuttavat jo valtioiden sisäiseen päätöksentekoon ennennäkemättömällä tavalla.

Kaupan vapauttaminen on johtanut vallan keskittymiseen suurimmille yhtiöille, jotka kilpailijansa nielaistuaan ovat kasvattaneet liikevaihtonsa niin suuriksi, että pienempien valtioiden bruttokansantuotteet kalpenevat niiden rinnalla. Tämä valta on keskittynyt yhtiöiden "kotipaikkoihin", Pohjois-Amerikkaan, Eurooppaan ja Japaniin, joiden johdolla uusliberalistinen talouspolitiikka on maailmanvalloituksensa tehnyt. Näin entiset kolonialistimaat ovat luoneet sivistyneemmän tavan pitää entisiä alusmaitaan tiukassa otteessaan.

Valta on kuitenkin paennut kansan ulottuvilta myös maissa joiden kamaralla pääkonttoriaan pitäville yhtiöille se on keskittynyt. Selkeimpänä osoituksena siitä, etteivät ihmiset enää usko vaikutusmahdollisuuksiinsa, voidaan pitää äänestysprosenttia, joka useissa teollisuusmaissa on ollut viime vuodet jatkuvassa laskussa. Voimakkaimmin äänioikeuttaan käyttävien osuus on pudonnut uuden talousjärjestyksen oravanpyörästä tipahtaneiden työttömien, pätkätyöläisten ja syrjäytyneiden joukossa.

Talouden globalisaatioksi kutsuttu kehitys on lisännyt eriarvoisuutta valtioiden ja niiden asukkaiden kesken. Räikeimmin vapaakaupan seuraukset näkyvät kehitysmaissa. Vaikka vapaakauppaa on puolustettu sen tarjoamilla tasapuolisilla kehitysmahdollisuuksilla, sen edesauttama kasvu keskittyy teollisuusmaihin tehden kehitysmaista läntisen maailman raaka-ainereservejä. Ylikansallisten organisaatioiden, kuten Maailmanpankin tai Kansainvälisen valuuttarahaston talutusnuoraan joutuneista maista joissakin on omavarainen teollisuus voinut kadota täysin, kun taas toisista on tullut puutteellisen työlainsäädännön ansiosta teollisuusmaiden markkinoille suuntautuvan työvoimavaltaisen teollisuuden kotimaita. Rahatalouden leviäminen on myös monin paikoin ollut kuolinisku omavaraiselle paikallistaloudelle.

Merkkejä uusliberalistisen talouspolitiikan luomista jännitteistä on jo nähtävissä. Esimerkiksi Nicaraguassa Kansainvälisen valuuttarahaston rakennesopeutusohjelma on osaltaan lisännyt maan sisäisiä levottomuuksia, kun kun yksityistämisen myötä työttömäksi jääneet ovat vaatineet oikeuksiaan mielenosoituksin ja armeijan lomauttamat sotilaat ovat vaatineet heille luvattuja etuisuuksia. Bolivia puolestaan ajautui poikkeustilaan, kun Cochabamban kaupungin asukkaat ryhtyivät kapinoimaaan yksityistetyn vesiyhtiön nostettua käyttöveden hintaa 200 prosentilla. Mielenosoittajien ja poliisien välisissä väkivaltaisuuksissa loukkaantui kahden päivän aikana 175 ihmistä.

Talouden globalisaatio ja viimeksikuluneen vuosikymmenen aikana tapahtuneet poliittiset muutokset ovat muuttamassa maailman sotilaallisia jännitteitä. Yhdysvaltain johtajan paiskatessa kättä entisen reaalisosialistimaan presidentin kanssa on yhä selkeämmin nähtävissä maailman uusi polarisoituminen pohjoiseen ja etelään. Köyhän etelän "kolmannesta maailmasta" on tulossa "toinen maailma", kun rikkaat pohjoisen pallonpuoliskon maat vannovat nyt yhteisen talousjärjestelmän nimeen. Selkein osoitus uudesta jännitteestä on kansainvälinen terrorismi, joka saavutti tähänastisen huippunsa 11.9. 2001 kaapattujen matkustajalentokoneiden syöksyessä maailman talousvallan symboleihin, World Trade Centerin torneihin.

Globaali sota

Näkyvimpiä terrorisminharjoittajia ovat viime aikoina olleet uskonnolliset fundamentalistit, joiden kannatus versoo köyhyydestä, puutteesta ja katkeruudesta maailman suurinta talousmahtia kohtaan. Syyskuun terrori-iskujen jälkeen teollisuusmaat Yhdysvaltain johdolla ovat globalisoineet myös sodan julistamalla maailmanlaajuisen taistelun terrorismia vastaan alkaneeksi.

Globaalin sodan taustat löytyvät vuosikymmenen takaa, kun maailman ainoaksi supervallaksi jäänyt Yhdysvallat joutui kylmän sodan päätyttyä etsimään uusia viholliskuvia oikeuttaakseen valtavan sotakoneistonsa ja -teollisuutensa ylläpidon. Yhdysvallat nimesi vihollisikseen toistakymmentä "terroristivaltiota", jotka paria stalinismin ulkomuseota lukuun ottamatta olivat kolmannen maailman islamilaisia valtioita. Ensimmäinen näytös tässä uudessa sodassa näyteltiin Persianlahdella, jonne Yhdysvallat kiirehti vuonna 1991 "pelastamaan" pahuuden symbolin, Irakin miehittämää piskuista Kuwaitin öljysheikkivaltiota.

Persianlahdelta asti Yhdysvaltojen sotaretoriikkaa ovat värittäneet humanistiset termit. Sodasta on tehty humanitäärinen operaatio, kun Irakia, Somaliaa, Serbiaa ja Afganistania on pommitettu rauhan ja ihmisoikeuksien nimissä. Monet rauhantutkijat ja yhteiskuntakriitikot ovatkin ryhtyneet kutsumaan tätä sodan ja rauhan rajan hämärtämistä "militaristiseksi humanismiksi".

Todellisuudessa kaikkien Yhdysvaltojen sotaoperaatioiden taustalla on ollut talous - sota ei ole enää politiikan jatkamista toisin keinoin, se on talouspolitiikan jatkamista toisin keinoin. Selkeimmin sodan kytkös
talouteen nähtiin Persianlahdella, jossa oli lopulta kyse energiavarannoista, joita tarvitaan pyörittämään globaalin talouden rattaita.

Terrorisota on kuin lahja sotateollisuudelle, armeijoille ja poliitikoille, jotka haluavat käyttää voimaa valtapiirinsä kontrolloimiseen. Kun selkeää vihollista ei ole voidaan se aina määrittää uudelleen - ja terrorismin vastainen sota voi jatkua loputtomiin. Vihollisiksi kelpaavat niin maailman ainoan sotilasmahdin tahtoon taipumattomat valtiot, kuin kadulla mieltään osoittavat globalisaatiokriitikotkin. Venäjä ja Kiinakin ovat onnistuneet kietomaan terrorismisodan verhoon tsetseeni- ja uiguuriseparatisteja vastaan harjoittamansa sorron.

Terrorismin vastaisesta sodasta on tullut uusi väline vallankäytölle, jonka lonkerot kurkottavat Valkoisesta talosta maailman joka kolkkaan. Globaali sota kytkeytyi globaaleihin kauppaneuvotteluihin, kun Yhdysvallat uhkasi Maailman kauppajärjestön kokouksessa Dohassa luokitella teollisuusmaiden vaatimuksiin taipumattomat kehitysmaat terroristivaltioiksi. Näin nähtiin, miten globaali sota ja globaali uusliberalistinen talouspolitiikka liittyvät yhteen - molemmissa on kyse uudenlaisesta globaalista vallankäytöstä.

Sampsa Oinaala

15.12.2002